sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Iloista surinaa


Eilen nostettiin yksi pesä vaa'alle tarkkailua varten. Ei ollu moisesta mehiläiset moksiskaan, eikä apumieskään -onneksi....

Kävin tarkistelemassa mehiläisten touhuja. Liikennettä oli kiitettävästi ja useimmissa pesissä sikiöinti hyvällä mallilla. Keltaisia siitepölypalleroita kulkeutuu pesään mukavasti ja mettäkin näyttää olevan saatavilla. Vaikuttaa siis oikein hyvältä. 


Mukavalta tuntuu myös itsestäkin nämä lämpöiset aurinkoiset päivät. Vallan mainio pääsiäinen.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Linnanneitojen juhlajuoma, hunajasima


Vappu lähestyy ja on aika valmistautua. Vappu on kevään alkamisen juhla ja juhlaa on aina olennaisesti kuulunut myös hunajasima eli viikinkien 'Mjöd'.(engl. 'mead')
Esi-isiemme aikaan ei ollut sokeria saatavilla vaan makeuden lähteenä oli aina hunaja, ja alkoholijuomiahan ihminen on jostain syystä osannut tehdä / himoinnut jo ammoisista ajoista lähtien. Hunajakennot upotettiin vesiastiaan ja luonto hoiti loput. Makuelämystä ei silloin sen kummemmin hiottu, siitä huolimatta sima oli jumalten juomaa. Taitojen kehittyessä tehtiin viiniä ja pian myös marjat ja hedelmät olivat mukana prosessissa.
Viikienkien viini on ollut suunnilleen 12%, joten melko tömäkkää tavaraa ja  juhlat taisivatkin olla aika hilpeitä, siispä simaakin kului suuria määriä. Walhallassa, kuolleiden sankarien salissakin nautittiin suuria määriä simaa.
Joskus 1500-luvulla markkinoille tuli sokeria ja halvempana vaihtoehtona syrjäytti hunajan, ja kaupoista saatava sima ei ole maultaan lähelläkään sitä mitä hunajasta tehtynä saa.

Hunajasima
10 litraa vettä
3 sitruunaa
300g fariinisokeria
300g hunajaa
1tl hiivaa

Kiehauta vesi, pese sitruunat ja viipaloi ne ämpärin pohjalle. Lisää fariinisokeri ja kaada kuumavesi päälle, sekoita kunnes fariinisokeri on sulanut.
Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi, lisää sitten hunaja ja hiiva. Anna muhia yön yli huoneenlämmössä.
Siivilöi ja pullota. Kypsymisen seuraamiseksi on hyvä laittaa muutama rusina pulloon, kun ne kelluvat sima alkaa olla valmista (n. vko). Säilytä viileässä.
Tästä simasta ei tule liian tömäkkää, joten voit turvallisin mielin tarjota myös lapsille =).