Väliin vähän vahahommia

Tässä kesän satoa. Siis villirakenteita ja muuta romuvahaa jalostumassa kynttilöiksi vähitellen. Jotenkin alkaa tuo joulu jo hengittään niskaan ja kun tietää, että kynttilävalikoima on vähissä on parempi alkaa hommiin. Käsittelen vahaa pienimuotoisesti mehumaijalla. Se on kätevä ja nopea kun pikku niksit oppii ja liikaveden muistaa vahasta pois haihduttaa ettei ritise palaessa.

Tästä se taas lähtee

-nimittäin marmeladisulkeiset. Viime viikolla tosin katselin tätä herkkua olevan puissa vielä enemmänkin, mutta rastaat mokomat meinaavat olla nopeampia. Pihlajanmarjat kelpaavat muillekin kuin minulle.
Marjat päätyivät siis mehumaijaan ja sieltä pienissä erissä muuntautuvat marmeladeiksi. Katsotaan paljonko ehdin tätä herkkua saada kasaan ennenkuin linnut ovat pistelleet kaiken poskeensa.
Tyrnimehut onneksi turvallisesti pulloissa, sinne eivät tiput pääse osille.

Sokeri vastaan hunaja

Tavallinen tallaaja pistelee sokeria vuosittain noin 33kg, mutta hunajaa vain puolisen kiloa. Höh sanon minä. Sokeri on pelkkää tyhjää energiaa illman minkäänlaisia ravintoaineita. Sen avulla edes mehiläinen ei pysty lisääntymään. Hunajassa taas on ravintoaineita vaikka kuinka paljon.
Totta, hunajahan on pitkälti sokeita itsekin, mutta hedelmäsokereita ja rypälesokereita ja muita erilaisia sokereita (yht lähes 30 erilaista). Sakkaroosia hunajasta löytyy vain n.3 %.

Sokerin vaikutukset elimistössämme on enimmäkseen negatiivisia, turvottaa ja väsyttää tai sitten käymme ylikierroksilla. Ja kaikki ylimääräinen sokeri mitä emme kuluta muuttuu rasvaksi....
Hunajan vaikutukset ovat taas positiivisia (allergiset ovat tässä ehkä ainoa poikkeus).. Ravitseva, piristävä, auttaa jaksamaan ja keskittymään, hillitsee tulehduksia, rauhoittaa vatsaa.... Miksi, siis MIKSI me silti syömme sokeria enemmän?

Kennohunajat kehiin

Kennohunajat tässä pinossa. Värivariaatio näkyy myös näissä hyvin. Kaikki kennot ovat uusia ja vaaleita, mutta osa hunajasta todella tummaa. Näitä ei riitä aivan kaikille, mutta nopeimmille kyllä!

Näin makoisa pala se on. Ja tämähän syödään sellaisenaan, vahoineen päivineen. Nami nami, mitä herkkua. 

Kun hunaja on sulanut suuhun, jää jäljelle noin purukumin kokoinen pala mehiläisvahaa, jota voi jauhaa purukumin tapaan. Se tekee hyvää myös hampaille. Tämän luonnonpurukumin voi turvallisesti nielaista, se toimii kuituna ruuansulatusjärjestelmässämme. Tai sitten sen voi sylkäistä kompostiin kun kyllästyy pureskelemaan.

Mikäli tällä haluaa oikein herkutella, kennohunajan päälle hieman kirpeää hilloa tai hyytelöä, tyrni tai karpalohyytelö sopii hyvin ja seuraksi pala juustoa, (itse tykkään brie-juustosta) on herkkuhetki valmis...

Oksalan perinnepäiviltä

Hullu Renki hunajapöydän ääressä tuotetorin puolella.

Mulla oli omat mehiläiset mukana lasipesässä. Kyllä ihmisiä kiinnosti kovasti, niin nuoria kuin vanhojakin.

Näyttelypöytä.

Koulun opetustaulu on peräisin Epaalan koululta. Kiitos Hanna!

Olkipesä. Tuollaisissa ennen mehiläisiä tarhattiin. Pesät tehtiin rukiinoljesta joka on kestävämpää. Alle pohja, päällä usein oli puinen suojalaatikko, missä kulkuaukko mehiläisille ja joka talveksi vuorattiin vielä lisäoljilla. Oiva pesä myös hiirille....

Pesän yläreunassa oli listat joihin mehiläiset sitten kennonsa rakensivat. Tämä siis asuinosasto.

Listojen päällä on aukko, mikä satoaikana avattiin ja päälle asetettiin hunajalaatikko. Kooltaan se oli huomattavasti pienempi kuin nykyiset laatikot koska muuten olkinen pesärakenne olisi luhistunut hunajan  painosta.

Vahalevyn valulaite.

Pinta käsiteltiin ensin rasvattoman maidon ja vahan seoksella, mikä kaadettiin pois ja vasta sen jälkeen valetaan varsinainen vahalevy sulasta mehiläisvahasta.

"kellokoskelainen"

3-kehäinen käsilinko. Veivistä pyörittämällä kehät saavat kyytiä ja hunaja irtoaa kennoista.

Herkkuhunajaa

Tänään kävin myös hakemassa pesistä satsin hunajaa. Tässä savutin jo höyryää valmiina lähtöön.

Ekat emonkasvatuskokeilut olivat menneet pieleen, mutta harjoittelun vuoksi kokeilen vielä. Senkin uhalla ettei ne jaokkeisiin ehtisi.

Tämän päiväinen hunaja oli mielenkiintoista. Tummempi maistui karamellikastikkeelle ja oli kuitenkin mukavasti hapokas. Ensin tuli mieleen puolukkahunaja, mutta ei se ole sitä. Jotakin muuta...., mutta hyvää sellaista. Määrältään sitä ei ollut paljoa, vain muutamilla kakuilla hieman. Harmillista että siellä seassa, ei sitä oikein saa sieltä erilleenkään lingottua. Damn.

Jo toisen kerran...ulkomailla Teiskossa

Taas tuli ampiaistenmyrkytyskeikka.

Tälläinen pesä tällä kertaa. Tämä siis terassin katossa. Tuuli ilmeisesti pudottanut pesän lautoja vasten, mutta niin paljoa ei ollut hajonnut, että sitä oltaisiin hylätty. Aikamoinen kuhina siinä kävi ja isoja olivat mokomat. Ei nyt sentään herhiläisen kokoluokkaa, mutta muutamat olivat todella suuria.

Ampiaisistahan pääsee eroon joko pesän pudottamalla, siirtämällä (muovipussi päälle ja huiskis, vaikka metsään... muovin voi hakea sieltä myöhemmin pois) tai myrkyttämällä. Ihan noin vaan sinne ei kannata mennä sohimaan koska päällehän ne tulevat. Vaan vähän vahvempaa päälle. Ja vaikka hyttyshattu suojaamaan kasvoja. Mehiläistarhaajan puku on äärettömän kätevä. Sellainen pitäisi tietenkin löytyä joka taloudesta =), varsinainen monikäyttöpuku.

Ja sitten sitä kättä pidempää....  minä valitsin myrkkypullon.

Tämä toinen pesä oli samassa pihapiirissä, mutta varaston katossa. Voitte kuvitella miten lämmintä siellä oli....pellikaton alla ja kun ulkona oli lähes 30 astetta, ja itsellä kaksi pitkää vaatekertaa päällä.... Phuuh!

Kokoakin pesällä oli, pituus suunassa n. 30 cm. Ja niitä ampiaisia, -niitä oli paljon. Väittäisin melkein että viitisensataa. Laskemaanhan en rupea.

Jälleen valitsin aseekseni myrkyn.

Nyt käytössäni oli kahta myrkkyä. Perinteistä raidia, mistä pesän pinta kastui kun harvensin ruuhkaa pesän päällä nähdäkseni suuaukolle. Suuaukosta sisään suihkutin sitten vaahtoa (hyönteismyrkky sekin). Vaahdon idea on tukkia kulkuaukko, eli ampparit eivät pääse sisään eivätkä ulos. Sisältä kuului tosi kiukkuinen surina. Sinne ne vähitellen tukehtuvat ja kuolevat. Vaahdon vaikutus on pitkäaikainen, joten se on myös tehokas ja yllätyin siitä miten vähän sitä meni kahden pesän tainnuttamiseen. Suihketta (-ei kainaloon ;).. ) menee kuitekin pullo tolkulla. Ohjeeksi annoin vielä, että kun tulee talvi ja pakkaset niin käy raapimassa pesän alas, silloin eivät ainakaan hyökkää enää.

Olisi oikeastaan hauska nähdä pesä halkaistuna. Miten hyvin vaahto on levinnyt ja paljonko sisään jäi ampiaisia....

Ja koska nämä hommelit on sen verran hikistä puuhaa, että vaatteet hädintuskin repimällä sai päältä pois, etsin lähimmän uimarannan jäähdyttelin itseäni järvessä tovin.