Mehiläisen syvin olemus

Kertoilin tässä eilen hyötykasviyhdistysläisille mehiläishoidosta, mietittiin ekologisuutta ja sitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Tämä pistikin taas sitten aivorattaat rullailemaan. Pitää mennä vielä syvemmälle ja etsiä se mehiläisen syvin olemus.
Suuren talvitappiomenetykseni jälkeen olen paljon mietiskellyt sitä mikä meni pieleen, tutkimalla ja tutkituttamalla siihen en saanut vastausta, ei löytynyt yhtä selkeää syytä, vain paljon pieniä ehkä siksi ja siksi….
Se miksi tämä taas pyörii mielessä on se, että taas on kevät ja pitäisi käydä tarkistamassa ruokavarat.
Tämän päivän mehiläishoito on hyvin pitkälti tehokasta tuotantotaloutta, aivan niinkuin muidenkin tuotantoeläinten parissa. Pieni ja inhimillinen ei välttämättä ole kaunista vaan tehokkuus koputtaa koko ajan olkapäille.
Itsekin olen olen kokeilemassa ja kellottamassa, että kuinka pieneen tässä hommassa voi päästä, tavoitteena pidetty 2,5h/pesä/kausi on saavutettu. Mutta silloin ei siinä pesällä fiilistellä, eikä mehiläisen touhuja sen tarkemmin seurailla, se on tätä "hoidetaan homma ja lähdetään kotiin". En tykkää.
Olen ollut mukana myös digivaakakokeilussa, jossa vaaka lähettelee ajantasaviestejä pesän painosta ja lämpötilasta kännykkääni. Oliko näistä tiedosta minulle mitään hyötyä….hyvin vähän. Siinä hävisi sen homman mielekkyys. Enemmän aloin pohtia sitä mitä tämä 3g-säteily tekee pesälle ja tulin siihen tulokseen, että digivehkeet mahdollisimman kauaksi pesistäni. Perinteinen kymmenysvaaka kertoo mulle kaiken tarvittavan tiedon ja siinä tulee pieni päiväkävely samaan hintaan kun käyn sen lukemat tarkistamassa.
Ylälistapesä taas sai minut vakuuttuneemmaksi sen tavan oikeellisuudesta, vaikka viimekesäinen omakohtainen kokemukseni senkään kanssa ei nyt aivan mennyt putkeen sekään. Neonikotinoidit pääsivät yllättämään. Harmillista, todella, alku oli loistava. Mutta uusi kesä tulee ja minulla on suunnitelma…..
Meillä mehiläisten punkkien torjunnassa käytetään oksaali tai muurahaishappoa. Luonnollisia happoja siis. Mutta Juhani Lunden Ruovedellä toimii toisin. Ei happotorjuntoja vaan luonnollista valintaa, vahvat pesät selviävät ja vähitellen kehittyy punkkiresistenssi kanta. Tämä kiinnostaa.
Mehiläistarhaus on yksi vanhimpia ammatteja, pitäisikö siis ottaa muutama askel taaksepäin. Paljoahan tällä alalla ei ole muuttunut, hoitotekniikka ja välineet on tosin kehittyneet, määrät kasvaneet ja ala armottomampi, mutta missä menee se niin sanottu "hyvän maun raja"?
Sen lisäksi, että viranomaistahot ovat mestareita pistämään tarhaajille kapuloita rattaisiin, niin olemme kuitenkin taineet kaivaa kuoppaamme ihan itse.
Tässä sairastellessa on kerennyt miettimään kaikenlaista, aika näyttää mihin nämä aatokset vievät.

Parvi parempaan talteen

Harvemmin näin syksyn keleillä kohlitaan parvia talteen. No, tällä erää hurahti sunnuntai aamu reippaasti käyntiin.

Tovin ovat omenapuussa viihtyneet kun kennoja oli rakennettuna jo noinkin paljon. Eikä ollut pakkasyö verottanut väkeä vielä kokonaan. Pitkään tämä ei olisi puunsuojissa pärjännyt. Mehiläinen tarvitsee kuitenkin jonkinlaiset seinät ympärilleen näillä leveysasteilla. Vaikka olisihan se ollut linnuille hyvä ruokinta-automaatti. Kohmeiset mehiläiset ovat niille mieleen kun eivät kerkiä karkuun.

Kennoja oli täytetty hunajalla ja sikiöillä. Siitepölyvarastoja ei ollut. 

Toiseksi reunimmaisella kakulla näkyy sikiöitä. Ne olivat kyllä jo vilustuneet kun porukka oli kerääntynyt tiivisti yhteen pakkasyötä viettämään.

Nappastiin koko oksa talteen, omenapuukin kuulemma oli jo leikkauksen tarpeessa.

Olisin halunnut pistää kennot oksineen päivineen "vitriiniin", mutta sellaista pesämallia ei sattunut jostain kumman syystä olemaan valmiina. Kennosto oksassa olisi kaunis katsella ihan sellaisenaan.

Laatikkoon piiloon. Oksat tukivat sopivasti ettei kennot pääse heilumaan.

Visiointia ylälistapesään sovittelusta. Askartelun merkeissä menikin sitten tovi. Mukavan rauhallista porukkaa, eivät protestoineet ollenkaan. Nyt vaan toivotaan parasta, kädet ristiin ja odotellaan ihmettä.

Mehiläisestä kun ei koskaan tiedä.

Syytettynä murhasta

Alkukesästä sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ylälistapesästä. Ihan omin pikku kätösin väkersin pesän. Halusin kovasti nähdä mehiläiset toteuttamassa itseään, ilman, että yritämme hallita niitä liikaa. Arkkurojektiksi sitä haukuttiin kun muistutti kuulemmma ruumisarkkua. Oliko sitten pilaa vai etiäisiä...tiedä häntä.

Tästä se lähti. Otettiin pala sikiökennoa vahvasta pesästä. Sitaisin sen kiinni muovinarulla. Muuten hyvä idea, mutta muovinaru ei...se rispaantuu ja mehiläiset jäävät kiinni jaloistaan. Naruperiaate sinänsä toimi hyvin. Seuraksi ravistelin muutamilta kakuilta mehiläisiä. Ruokaa pönttö vielä pesään ja kansi kiinni ja sitten odotellaan.

Kärsivällisyyttä koiteltiin, odottaminen on taitolaji. Isäni oli sitä mieltä ettei onnistu, vinkkupullosta vetoa. No pian sain käydä tuulettamassa, että väki on asettunut taloksi, kovasti siellä rakennetaan. Sain pulloni ;) ja mehiläiset lisää ruokaa. (ei toki vinkkua, ihan vaan sokerivettä...)

Pari viikkoa vierähti, kelit olivat kohillaan ja lentoliikennettä sain seurailla päivittäin työhuoneelle kulkiessani. Tasainen surina ja hurina. Hyvältä näyttää.

Sitten uteliaisuus voitti ja oli pakko käydä tarkistamassa tuloksia. Hienosti homma eteni, kakkuja oli rakennettuna jo kymmenkunta, kaikissa sikiöitä ja reunoilla ruokaa. Emo oli virkeä ja hyörinä ahkeraa. Vielä hieman lisää ruokaa, ettei lopu kesken. Varmuuden vuoksi.

Mutta mitä tapahtui tässä välissä, tarvittaisin apuun CSI hemmot, tekisivät demostraation, jotta tyhmempikin tajuaisi.

Ihmettelin hiljentynyttä lentoliikennettä, koputin varovasti pesän seinään, mutta minulle ei vastattu, kukaan ei surahtanut, että 'täällä ollaan'. 

Hittolainen, kansi pois ja äkkiä. Ja näkymä oli surkea. 

Pesämehiläiset kaikki kuolleena pohjalla. Lentomehiläiset hävinneet taivaan tuuliin ja sikiöt kuolleet kennoihinsa.

Tästä tuli yhtä lohduton olo kuin muutama vuosi sitten kohtaamastani täydellisestä pesien kuolemisesta, vaikka nyt oli kyseessä vain yksi pesä, ei 40. En jaksanut ymmärtää, ruokaa oli vielä astian pohjalla, nyt tosin kuolleet mehiläiset sen peittää, ainoa liikehdintä mitä pesässä oli oli oranssinmusta koppakuoriainen. Mikälienee turkilo. Taisi tietää, että ruokaa olisi saatavilla, raatoja. Ei näyttänyt ryöstöltä, enkä havainnut merkkejä tunkeilijoista. Jollei noita turkiloita nyt lasketa. 

Mutta ystävän puheesta ymmärsin, ettei ne ainakaan syyllisiä ole, siivelläeläjiä korkeintaan..

 No, kauhallinen pussiin ja tutkittavaksi. 

Nyt taas sitten odotellaan selviääkö syy.

Myrkytyksistä ei kuulemma välttämättä jää todistusaineistoa.....

Täältä tullaan elämä

Toisinaan kun pesillä käy niin pääsee katsomaan läheltä syntymän hetkiä. 

Vaivalloisen oloisten ponnistusten jälkeen koittaa vapaus.

Aidolla intohimolla

Tuli eteeni erään aloittajan blogi josta tulee niin ihanasti läpi se into ja rakkaus aitoon asiaan.
Tämä on juuri se asia miksi mehiläisiä hoidetaan.
Me haluamme hunajaa, me haluamme sen tuoreena ja sellaisenaan kuin se on. Aidosti.
Tässä tärkeimmät tällä erää.

http://wannabeekokkoset.blogspot.fi/2013/07/maailman-parasta-hunajaa.html

Volga, Volga, rakkaus tai kuolema...

Lisää uusia viljelmiä.... keittiön yläkaapissa muhii nyt muutama sienimö. Isoin purkki on "tuottava", pienin on vauvala ja pari välikokoista purkkia on koe-eriä erimakuisista teeaineksista.

Mistä ihmeestä taas on kyse? No minäpä kerron....
Kyseessä on eräs käymistuote, vähän kuten hapankaali, hapanleipä tai jogurtti. Volgansieni tai kombucha nimellä tunnettu sieni on tässä se juju. Kuten hapankaaliikin, tähän tarvitaan "juuri", eli sienivauva. Omani löysin netin kautta metsästämällä ja monta turhaa viestiä lähettämällä, mutta sitten osui ja upposi. Pian postissa tuli kirje jossa oli tälläinen limanuljaska ja vähän nestettä. Onneksi mukana oli hyvät ohjeet ja siitä se sitten lähti. Mutta hitaasti, vauvan piti antaa kasvaa ennenkö se toimii kunnolla. Ihmettelin moneen otteeseen kun ohjeessa sanottiin, että jos käyminen jatkuu enemmän kuin viisi päivää, tee on liian hapanta. -ei ei ollut hapanta ja vauvaa olin vaalinut jo 10 päivää....hmmmm.
No uusi lataus sokerista teetä sienelle ja taas odoteltiin.

Ekalla maistamisella tee maistui oudolle. Miedosti hapan, enemmän makea, vähän kuin väljähtänyttä limsaa. Njaa...tässäkö tämä sitten oli? Eipä ollut hääviä....mutta pari päivää vielä pullossa jääkaapissa ja johan muuttui. Kuin simaa, sopivasti hiilihappoa, sopivasti makeutta. Nami, tästä minä tykkään.
Pari päivää maisteltuani huomasin ihoni reagoivan aikas vahvasti, pukkaa kaikkea epäpuhtautta läpi, tästä varoitettiinkin. Pitää totutella juomaan, ettei tule tukoksia. No, ehkä vähän vähemmän olisi voinut maistella ekoina päivinä, max puoli desiä, mutta hengissä selvittiin. Nyt on pirtelöni perusnesteenä aina volgansienitee. Ja mullahan teessä muhii aina pieni pala myös pakuria.

No mutta miksi ihmeessä sitten tälläistä pitää saada/juoda?

Kyseessähän on perinteinen tapa valmistaa ravitsevaa juotavaa aikana jolloin ravitsemus ei välttämättä aina ollut riittävää. Pelkäsin jo tavan kadonneen, sienestä puhumattakaan kun etsintä ei heti tuottanut tulosta.

Teessä, kun sitä haudutetaan riittävän pitkään, on mukana mineraaleja, hivenaineita, typpeä. Käymisprosessi tuottaa  glucuronihappoa, gluconihappoa, maitohappoa, vitamiineja, aminohappoja, antibioottisia aineita sekä muita hyödyllisiä ainesosia. Kyseessä on siis pienimuotoinen biokemiallinen tehdas =).

Sitten se kysymys joka jo kutkuttaa huulilla. Entäpä hunaja makeutena?

Luin, että hunajalla tulee hyvää hapokasta juomaa, mutta sakkaisuus on ongelma ja mahdollisesti sienen elinvoimaisuus. No tämä kuuluu taas niihin juttuihin, että testaan varmasti. Siitä sitten myöhemmin.

Vihreän teen ja tavallisen teen yhdistelmä on paras pohja. Olen kokeillut myös yrttitee pohjia, mutta sieni on syytä aina välillä palauttaa tavalliseen makeaan teehen vahvistumaan.

Tämä blogi on ollut tukeni ja turvani jo alusta lähtien: http://volgansieni.blogspot.fi.

Kesäkausi alkoi

Taas tuli kesä ja hyttyset, vaikka sai sitä tovin odottaakin.

Nyt alkaa taas kesäsesonki. 

Kädentaitajien puotiin Lepokodille rakennettiin taas myyntipisteet 24.5. Avajaisia vietettiin heti seuraavana päivänä. 

Heti huomenna pitääkin taas käydä tarkistamassa pöytä, joko on paljon vajentunut.....

Pikonlinnassa Armasperheen tuottajatori on myös avoinna päivittäin, sielläkin hylly kunnossa ;)