perjantai 30. heinäkuuta 2010

Herkkuhunajaa


Tänään kävin myös hakemassa pesistä satsin hunajaa. Tässä savutin jo höyryää valmiina lähtöön.

Ekat emonkasvatuskokeilut olivat menneet pieleen, mutta harjoittelun vuoksi kokeilen vielä. Senkin uhalla ettei ne jaokkeisiin ehtisi.



Tämän päiväinen hunaja oli mielenkiintoista. Tummempi maistui karamellikastikkeelle ja oli kuitenkin mukavasti hapokas. Ensin tuli mieleen puolukkahunaja, mutta ei se ole sitä. Jotakin muuta...., mutta hyvää sellaista. Määrältään sitä ei ollut paljoa, vain muutamilla kakuilla hieman. Harmillista että siellä seassa, ei sitä oikein saa sieltä erilleenkään lingottua. Damn.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Jo toisen kerran...ulkomailla Teiskossa


Taas tuli ampiaistenmyrkytyskeikka.

Tälläinen pesä tällä kertaa. Tämä siis terassin katossa. Tuuli ilmeisesti pudottanut pesän lautoja vasten, mutta niin paljoa ei ollut hajonnut, että sitä oltaisiin hylätty. Aikamoinen kuhina siinä kävi ja isoja olivat mokomat. Ei nyt sentään herhiläisen kokoluokkaa, mutta muutamat olivat todella suuria.

Ampiaisistahan pääsee eroon joko pesän pudottamalla, siirtämällä (muovipussi päälle ja huiskis, vaikka metsään... muovin voi hakea sieltä myöhemmin pois) tai myrkyttämällä. Ihan noin vaan sinne ei kannata mennä sohimaan koska päällehän ne tulevat. Vaan vähän vahvempaa päälle. Ja vaikka hyttyshattu suojaamaan kasvoja. Mehiläistarhaajan puku on äärettömän kätevä. Sellainen pitäisi tietenkin löytyä joka taloudesta =), varsinainen monikäyttöpuku.
Ja sitten sitä kättä pidempää....  minä valitsin myrkkypullon.


Tämä toinen pesä oli samassa pihapiirissä, mutta varaston katossa. Voitte kuvitella miten lämmintä siellä oli....pellikaton alla ja kun ulkona oli lähes 30 astetta, ja itsellä kaksi pitkää vaatekertaa päällä.... Phuuh!
Kokoakin pesällä oli, pituus suunassa n. 30 cm. Ja niitä ampiaisia, -niitä oli paljon. Väittäisin melkein että viitisensataa. Laskemaanhan en rupea.
Jälleen valitsin aseekseni myrkyn.



Nyt käytössäni oli kahta myrkkyä. Perinteistä raidia, mistä pesän pinta kastui kun harvensin ruuhkaa pesän päällä nähdäkseni suuaukolle. Suuaukosta sisään suihkutin sitten vaahtoa (hyönteismyrkky sekin). Vaahdon idea on tukkia kulkuaukko, eli ampparit eivät pääse sisään eivätkä ulos. Sisältä kuului tosi kiukkuinen surina. Sinne ne vähitellen tukehtuvat ja kuolevat. Vaahdon vaikutus on pitkäaikainen, joten se on myös tehokas ja yllätyin siitä miten vähän sitä meni kahden pesän tainnuttamiseen. Suihketta (-ei kainaloon ;).. ) menee kuitekin pullo tolkulla. Ohjeeksi annoin vielä, että kun tulee talvi ja pakkaset niin käy raapimassa pesän alas, silloin eivät ainakaan hyökkää enää.
Olisi oikeastaan hauska nähdä pesä halkaistuna. Miten hyvin vaahto on levinnyt ja paljonko sisään jäi ampiaisia....



Ja koska nämä hommelit on sen verran hikistä puuhaa, että vaatteet hädintuskin repimällä sai päältä pois, etsin lähimmän uimarannan jäähdyttelin itseäni järvessä tovin.


lauantai 24. heinäkuuta 2010

Kostiassa koettua


Markkinahumua Kostian vanhan ajan markkinoilla. Posetiivari pyöritti kampeaan ahkerasti, sää oli mitä parhain ja väkeä riitti. Kattavasti koko tarjontaa en ehtinyt katsastamaan, omalla kojulla piti sen verran kiirusta.

Yrttinäyttelyyn Hullukaalista Pyärtänöpöllöön oli pakko käydä tutustumassa. Paljonhan siellä oli tuttua, mutta myös jotain, mitä en ole luonnossa itse nähnyt ja löysin myös jotain mitä olen pitkään haeskellut.

Uudet tuoreet hunajat teki kauppansa. Aika monelle tuli sanottua, että jos hunajansa tuoreempana haluaa se pitää tulla itse hakemaan... ;-)

Tuttuja tapasin ja hieman tuntemattomiakin ja onhan se kiva nähdä sukulaisia joita ei ole tavannut kuin pikkutyttönä viimeksi. Anteeksi vain jos en heti tunnistanut, on siitä viime kerrasta kulunut jo tovi....

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, tuoretta hunajaa!!...

Sadonkorjuun aika on koittanut. Ja pienistä vaikeuksista huolimatta linkouspuuhat uuden linkoomon puolella on saatu käyntiin. Pientä hiomista ja viilausta vielä niin kaikki on kondiksessa.

Mutta tässä sitä kultaista herkkua nyt on. Vauhdin hurmaa kuin huvipuistossa konsanaan. Kaikki lapset jotka ovat tunneillani olleet tietävät vertauksen miten käy karusellissa jos ei siellä pidä kunnolla kiinni...?
Ja vastaushan on: "lentää kyydistä"...
-niinhän sille hunajalle sitten käy. =)



Kuorimaton puolikas ja kuorittu puolikas.


Juoksevaa kultaa. Ja tälle vain siivilöinti ja suoraan purkkiin. Nams! Huomenna asiakkailla, pitäkääs kiirusta Kostian markkinoille.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Ulkomaille Teiskoon

..sinne suuntasimme tiistaina. Kyseessä oli parvihälytys. Mehiläiset olivat invaasioineet piharakennuksen välipohjan. -No ampiaisia ne sitten kumminkin olivat, mitä jo edeltä käsin hieman arvelinkin, joten kaasua koneeseen....
..ja muutamasta kohdasta jotta kunnolla tehoaa. Rakenteissa piileskeleville ei ole oikein muuta keinoa ja pienen pesän takia ei kannata alkaa purkutöihin. Ampiaiset kun eivät asustele pesässään kuin yhden kesän. Talveksi ne kuolevat kaikki kuningatarta lukuun ottamatta.
Mutta, kyllähän tälläisiä keikkoja tekee ihan mielellään. Ihmiset olivat mukavia, paikka kaunis ja loppupäivä käytettiin siis turistimatkailuun Teiskon nurkilla. Ensin Maisansaloon uimaan..., hyvä ranta siellä ja vesikin oli, -yllätys, yllätys- hyvin lämmintä.Sitten tutkimaan Aunessiltaa ja vielä piipahdus Teiskon viiniin, mikä paljastuikin TODELLA hyväksi ideaksi....mutta siitä hieman myöhemmin lisää. Maistiaisia toki ostettiin ja niitä maistellaankin sitten kaikessa rauhassa ja hyvässä seurassa... ;-)
Kukkaisviikolla täytyy piipahtaa viinikioskille Frenckeliin.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Miten paljon kuhnuria pitää puristaa että sperma lentää...?

Eilen sitä tuumailtiin. Toisten mielestä kuhnuri sai kuolla heti, eli riittävästi ja toisten mielestä se tapahtuu hellemmin ja tapetaan vasta spermankeruun jälkeen. Kyseessähän on tietysti mehiläisen keinosiemennys, mihin hieman eilen myös tutustuttiin.

Varsinainen aihe eilen oli emonkasvatus. Kuvassa pesät järjestetty siten, että avosikiökakut ravisteltiin ylälaatikkoon (ruokkijamehiläiset) ja kennokuppeja varten jätetään sinne rako. Alaosastoon palautettiin emo (kehä vinossa laatikoita vasten) ja osastojen väliin tuli muovi jonka läpi mehiläiset eivät pääse kulkemaan.
Näin saadaan emoton fiilis ylälaatikkoon ja emokennojen kasvatus lähtee paremmin käyntiin.


Emokennokupit laitetaan pesään nuoltavaksi. Kehää kannattelee Ari Seppälä. Tämän jälkeen pätkä teoriaa ja sitten oli aika siirtää toukkia pesistä noudettuihin emokennokuppeihin. Ei muuten hätäisen miehen (-tai naisen hommaa ollenkaan...)

Tässä Juhani näyttää mallia kiinalaisella siirtoneulallaan. Siirrettävinä siis alla 2 vrk ikäiset toukat, eli PIENIÄ ovat penteleet...

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kesä kuluu


kukkia ja mehiläisiä...tässä tapauksessa kyllä kimalaisia katsellen.
Reissuakaan ei tule tehtyä ilman, että silmäilee ympäristöä mehiläisen kannalta. Tämäkin kimalainen piti käydä Seinäjoella katsomassa tekeekö yhtä tarkkaa työtä siellä kun täällä kotinurkilla kaverit... Ja hyvin tuntui pölytystyö sielläkin onnistuvan. Paljon oli pikkukimalaisia näkyvissä toiset jopa tappelivat kuka missäkin kukassa saa olla. Ärhäkkää toimintaa =). Ja joenrannat olivat kyllä kukkia pullollaan, että kaikille varmasti riittää...