perjantai 8. maaliskuuta 2013

Testilaboratoriossa kokeiltua....


Pyörittelin tuolla varastossa käsissäni muutamaa voidepurkkia, joilla päiväys oli mennyt yli.
Roskiskamaa, mutta jokin taas kaihersi mieltä juuri siinä roskiksen kohdalla. Se on se surullisen kuuluisa "mitä jos".....
Usein tuon lauseen kohdalla käy niin, että siirrän jo ajatuksissani hylkäämäni tavaran hyllylle takaisin odottamaan jonkinlaista muodonmuutosta tai uutta elämää. Minussa kun asuu ikuinen kierrättäjä, joka ei liene paheista pahin, mutta tilankäytöllisesti se tuottaa toisinaan ongelmia.

Mietiskelin tuon voiteen käyttömahdollisuuksia, sehän sisältää mehiläisvahaa ja erilaisia öljyjä. Ei siis mitään haitallista, tosin tuoksut ja tehot ovat haihtuneet tuotteen vanhentuessa. Mehiläisvahavoiteen vanhenemista ei juuri tuoksusta huomaa, paitsi jos huomaa sen puuttuvan, siis tuoksun. Selkein merkki on pinnan värin haalistuminen (valkoinen kerros) ja voiteen tunnun muuttuminen tahmeaksi. Tämäkin silkkaa rasvojen hapettumista koska mehiläisvahavoiteessa ei bakteerit pysty lisääntymään.
Kenkärasvana toimisi vielä hyvin, mutta kun kenkiin tarvittavaa varastossa on jo hyvin.Sulan voiteen voisi myös pyöräyttää saippuaksi ja käyttää vaikka siivotessa, mutta siinä oli jo liikaa vaivaa.

Mietin sitten, että kuinkakohan tämä palaisi? Kynttilämassathan ovat käytännössä rasvaa ja lampuissa käytetään öljyjä. Raaka-aineen valinnassahan yleensä ratkaisee siitä palamishetkellä tuleva tuoksu. -Tai haju....
Minulla oli valmiiksi vahattua sydänlankaa jemmassa, joka oli helppo tökkäistä voidepurkkiin. Hyvin tuntui palavan.
Paloturvallisuutta ajatellen, ei kannata polttaa loppuun asti (korkeintaan lumihangessa) ja valvottava on. Mutta eihän kynttilää voi muulloinkaan jättää vahtimatta, joten tyytyväisenä ihailin vienoa liekkiä, eikä tuoksukaan ollut vahakynttilää kummempi. Eikä tullut huonoa omaatuntoa roskaamisesta..... =)