Parvi parempaan talteen

Harvemmin näin syksyn keleillä kohlitaan parvia talteen. No, tällä erää hurahti sunnuntai aamu reippaasti käyntiin.

Tovin ovat omenapuussa viihtyneet kun kennoja oli rakennettuna jo noinkin paljon. Eikä ollut pakkasyö verottanut väkeä vielä kokonaan. Pitkään tämä ei olisi puunsuojissa pärjännyt. Mehiläinen tarvitsee kuitenkin jonkinlaiset seinät ympärilleen näillä leveysasteilla. Vaikka olisihan se ollut linnuille hyvä ruokinta-automaatti. Kohmeiset mehiläiset ovat niille mieleen kun eivät kerkiä karkuun.

Kennoja oli täytetty hunajalla ja sikiöillä. Siitepölyvarastoja ei ollut. 

Toiseksi reunimmaisella kakulla näkyy sikiöitä. Ne olivat kyllä jo vilustuneet kun porukka oli kerääntynyt tiivisti yhteen pakkasyötä viettämään.

Nappastiin koko oksa talteen, omenapuukin kuulemma oli jo leikkauksen tarpeessa.

Olisin halunnut pistää kennot oksineen päivineen "vitriiniin", mutta sellaista pesämallia ei sattunut jostain kumman syystä olemaan valmiina. Kennosto oksassa olisi kaunis katsella ihan sellaisenaan.

Laatikkoon piiloon. Oksat tukivat sopivasti ettei kennot pääse heilumaan.

Visiointia ylälistapesään sovittelusta. Askartelun merkeissä menikin sitten tovi. Mukavan rauhallista porukkaa, eivät protestoineet ollenkaan. Nyt vaan toivotaan parasta, kädet ristiin ja odotellaan ihmettä.

Mehiläisestä kun ei koskaan tiedä.

Syytettynä murhasta

Alkukesästä sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ylälistapesästä. Ihan omin pikku kätösin väkersin pesän. Halusin kovasti nähdä mehiläiset toteuttamassa itseään, ilman, että yritämme hallita niitä liikaa. Arkkurojektiksi sitä haukuttiin kun muistutti kuulemmma ruumisarkkua. Oliko sitten pilaa vai etiäisiä...tiedä häntä.

Tästä se lähti. Otettiin pala sikiökennoa vahvasta pesästä. Sitaisin sen kiinni muovinarulla. Muuten hyvä idea, mutta muovinaru ei...se rispaantuu ja mehiläiset jäävät kiinni jaloistaan. Naruperiaate sinänsä toimi hyvin. Seuraksi ravistelin muutamilta kakuilta mehiläisiä. Ruokaa pönttö vielä pesään ja kansi kiinni ja sitten odotellaan.

Kärsivällisyyttä koiteltiin, odottaminen on taitolaji. Isäni oli sitä mieltä ettei onnistu, vinkkupullosta vetoa. No pian sain käydä tuulettamassa, että väki on asettunut taloksi, kovasti siellä rakennetaan. Sain pulloni ;) ja mehiläiset lisää ruokaa. (ei toki vinkkua, ihan vaan sokerivettä...)

Pari viikkoa vierähti, kelit olivat kohillaan ja lentoliikennettä sain seurailla päivittäin työhuoneelle kulkiessani. Tasainen surina ja hurina. Hyvältä näyttää.

Sitten uteliaisuus voitti ja oli pakko käydä tarkistamassa tuloksia. Hienosti homma eteni, kakkuja oli rakennettuna jo kymmenkunta, kaikissa sikiöitä ja reunoilla ruokaa. Emo oli virkeä ja hyörinä ahkeraa. Vielä hieman lisää ruokaa, ettei lopu kesken. Varmuuden vuoksi.

Mutta mitä tapahtui tässä välissä, tarvittaisin apuun CSI hemmot, tekisivät demostraation, jotta tyhmempikin tajuaisi.

Ihmettelin hiljentynyttä lentoliikennettä, koputin varovasti pesän seinään, mutta minulle ei vastattu, kukaan ei surahtanut, että 'täällä ollaan'. 

Hittolainen, kansi pois ja äkkiä. Ja näkymä oli surkea. 

Pesämehiläiset kaikki kuolleena pohjalla. Lentomehiläiset hävinneet taivaan tuuliin ja sikiöt kuolleet kennoihinsa.

Tästä tuli yhtä lohduton olo kuin muutama vuosi sitten kohtaamastani täydellisestä pesien kuolemisesta, vaikka nyt oli kyseessä vain yksi pesä, ei 40. En jaksanut ymmärtää, ruokaa oli vielä astian pohjalla, nyt tosin kuolleet mehiläiset sen peittää, ainoa liikehdintä mitä pesässä oli oli oranssinmusta koppakuoriainen. Mikälienee turkilo. Taisi tietää, että ruokaa olisi saatavilla, raatoja. Ei näyttänyt ryöstöltä, enkä havainnut merkkejä tunkeilijoista. Jollei noita turkiloita nyt lasketa. 

Mutta ystävän puheesta ymmärsin, ettei ne ainakaan syyllisiä ole, siivelläeläjiä korkeintaan..

 No, kauhallinen pussiin ja tutkittavaksi. 

Nyt taas sitten odotellaan selviääkö syy.

Myrkytyksistä ei kuulemma välttämättä jää todistusaineistoa.....

Täältä tullaan elämä

Toisinaan kun pesillä käy niin pääsee katsomaan läheltä syntymän hetkiä. 

Vaivalloisen oloisten ponnistusten jälkeen koittaa vapaus.

Aidolla intohimolla

Tuli eteeni erään aloittajan blogi josta tulee niin ihanasti läpi se into ja rakkaus aitoon asiaan.
Tämä on juuri se asia miksi mehiläisiä hoidetaan.
Me haluamme hunajaa, me haluamme sen tuoreena ja sellaisenaan kuin se on. Aidosti.
Tässä tärkeimmät tällä erää.

http://wannabeekokkoset.blogspot.fi/2013/07/maailman-parasta-hunajaa.html

Volga, Volga, rakkaus tai kuolema...

Lisää uusia viljelmiä.... keittiön yläkaapissa muhii nyt muutama sienimö. Isoin purkki on "tuottava", pienin on vauvala ja pari välikokoista purkkia on koe-eriä erimakuisista teeaineksista.

Mistä ihmeestä taas on kyse? No minäpä kerron....
Kyseessä on eräs käymistuote, vähän kuten hapankaali, hapanleipä tai jogurtti. Volgansieni tai kombucha nimellä tunnettu sieni on tässä se juju. Kuten hapankaaliikin, tähän tarvitaan "juuri", eli sienivauva. Omani löysin netin kautta metsästämällä ja monta turhaa viestiä lähettämällä, mutta sitten osui ja upposi. Pian postissa tuli kirje jossa oli tälläinen limanuljaska ja vähän nestettä. Onneksi mukana oli hyvät ohjeet ja siitä se sitten lähti. Mutta hitaasti, vauvan piti antaa kasvaa ennenkö se toimii kunnolla. Ihmettelin moneen otteeseen kun ohjeessa sanottiin, että jos käyminen jatkuu enemmän kuin viisi päivää, tee on liian hapanta. -ei ei ollut hapanta ja vauvaa olin vaalinut jo 10 päivää....hmmmm.
No uusi lataus sokerista teetä sienelle ja taas odoteltiin.

Ekalla maistamisella tee maistui oudolle. Miedosti hapan, enemmän makea, vähän kuin väljähtänyttä limsaa. Njaa...tässäkö tämä sitten oli? Eipä ollut hääviä....mutta pari päivää vielä pullossa jääkaapissa ja johan muuttui. Kuin simaa, sopivasti hiilihappoa, sopivasti makeutta. Nami, tästä minä tykkään.
Pari päivää maisteltuani huomasin ihoni reagoivan aikas vahvasti, pukkaa kaikkea epäpuhtautta läpi, tästä varoitettiinkin. Pitää totutella juomaan, ettei tule tukoksia. No, ehkä vähän vähemmän olisi voinut maistella ekoina päivinä, max puoli desiä, mutta hengissä selvittiin. Nyt on pirtelöni perusnesteenä aina volgansienitee. Ja mullahan teessä muhii aina pieni pala myös pakuria.

No mutta miksi ihmeessä sitten tälläistä pitää saada/juoda?

Kyseessähän on perinteinen tapa valmistaa ravitsevaa juotavaa aikana jolloin ravitsemus ei välttämättä aina ollut riittävää. Pelkäsin jo tavan kadonneen, sienestä puhumattakaan kun etsintä ei heti tuottanut tulosta.

Teessä, kun sitä haudutetaan riittävän pitkään, on mukana mineraaleja, hivenaineita, typpeä. Käymisprosessi tuottaa  glucuronihappoa, gluconihappoa, maitohappoa, vitamiineja, aminohappoja, antibioottisia aineita sekä muita hyödyllisiä ainesosia. Kyseessä on siis pienimuotoinen biokemiallinen tehdas =).

Sitten se kysymys joka jo kutkuttaa huulilla. Entäpä hunaja makeutena?

Luin, että hunajalla tulee hyvää hapokasta juomaa, mutta sakkaisuus on ongelma ja mahdollisesti sienen elinvoimaisuus. No tämä kuuluu taas niihin juttuihin, että testaan varmasti. Siitä sitten myöhemmin.

Vihreän teen ja tavallisen teen yhdistelmä on paras pohja. Olen kokeillut myös yrttitee pohjia, mutta sieni on syytä aina välillä palauttaa tavalliseen makeaan teehen vahvistumaan.

Tämä blogi on ollut tukeni ja turvani jo alusta lähtien: http://volgansieni.blogspot.fi.

Kesäkausi alkoi

Taas tuli kesä ja hyttyset, vaikka sai sitä tovin odottaakin.

Nyt alkaa taas kesäsesonki. 

Kädentaitajien puotiin Lepokodille rakennettiin taas myyntipisteet 24.5. Avajaisia vietettiin heti seuraavana päivänä. 

Heti huomenna pitääkin taas käydä tarkistamassa pöytä, joko on paljon vajentunut.....

Pikonlinnassa Armasperheen tuottajatori on myös avoinna päivittäin, sielläkin hylly kunnossa ;)

Säteileekö?

Mietin tässä erästä asiaa kun hoitokausi ja sen myötä vaakapesäseuranta taas alkaa. Itsellänikin on käytössä digivaaka jossa puhelinlinjoja käyttävä ilmoitussysteemi painonseurantaan. Mutta olisikohan sittenkin parempi tuo vanha kunnon kymmenysvaaka..... Itse omalla kohdallani olen tullut varsin tietoiseksi puhelimien säteilystä ja sen haittavaikutuksista. Esimerkiksi yöuni on paljon parempi kuin wifi laitetaan yöksi pois päältä ja tv laitteet napsaistaan irti seinästä etteivät ole edes herätevirralla. Aikoinaan tein tuota ensin sähkönsäästöperusteella, mutta vaikutukset oli yllättäviä.
Tekniikka tuo mukanaan mukavia helppouksia, esimerkiksi pesän tarkkailussa ei aina tarvitsisi fyysisesti mennä pesälle, se voisi siis olla kauempanakin, etäseurannassa, mutta mutta...
Tutkimustietoa löytyy jonkinverran, mutta tulokset ovat kahteen suuntaan, onko se sitten raha mikä kääntää ne mieluisampaan suuntaan vallankäyttäjille ja megayrityksille vai mikä on totuus????
Herkkyydet ovat tätä päivää ja jos ihminen reagoi nyt, niin luonto on reagoinut jo aikaa sitten. Huomaammeko / välitämmekö tuloksista on sitten toinen juttu.

Muutamia linkkejä missä asiaa hieman pohditaan:

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/93768-mehilaisten-mystinen-joukkotuho-kannykat-ovat-osasyy
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6693
http://ruohikolla.blogspot.fi/2012/06/sujuvasti-kirjoitettu-teos.html
http://www.evajansson.fi/kirjoituksia.html
http://www.sahkoailmassa.fi/lukemista

Testilaboratoriossa kokeiltua....

Pyörittelin tuolla varastossa käsissäni muutamaa voidepurkkia, joilla päiväys oli mennyt yli.
Roskiskamaa, mutta jokin taas kaihersi mieltä juuri siinä roskiksen kohdalla. Se on se surullisen kuuluisa "mitä jos".....
Usein tuon lauseen kohdalla käy niin, että siirrän jo ajatuksissani hylkäämäni tavaran hyllylle takaisin odottamaan jonkinlaista muodonmuutosta tai uutta elämää. Minussa kun asuu ikuinen kierrättäjä, joka ei liene paheista pahin, mutta tilankäytöllisesti se tuottaa toisinaan ongelmia.

Mietiskelin tuon voiteen käyttömahdollisuuksia, sehän sisältää mehiläisvahaa ja erilaisia öljyjä. Ei siis mitään haitallista, tosin tuoksut ja tehot ovat haihtuneet tuotteen vanhentuessa. Mehiläisvahavoiteen vanhenemista ei juuri tuoksusta huomaa, paitsi jos huomaa sen puuttuvan, siis tuoksun. Selkein merkki on pinnan värin haalistuminen (valkoinen kerros) ja voiteen tunnun muuttuminen tahmeaksi. Tämäkin silkkaa rasvojen hapettumista koska mehiläisvahavoiteessa ei bakteerit pysty lisääntymään.
Kenkärasvana toimisi vielä hyvin, mutta kun kenkiin tarvittavaa varastossa on jo hyvin.Sulan voiteen voisi myös pyöräyttää saippuaksi ja käyttää vaikka siivotessa, mutta siinä oli jo liikaa vaivaa.

Mietin sitten, että kuinkakohan tämä palaisi? Kynttilämassathan ovat käytännössä rasvaa ja lampuissa käytetään öljyjä. Raaka-aineen valinnassahan yleensä ratkaisee siitä palamishetkellä tuleva tuoksu. -Tai haju....
Minulla oli valmiiksi vahattua sydänlankaa jemmassa, joka oli helppo tökkäistä voidepurkkiin. Hyvin tuntui palavan.
Paloturvallisuutta ajatellen, ei kannata polttaa loppuun asti (korkeintaan lumihangessa) ja valvottava on. Mutta eihän kynttilää voi muulloinkaan jättää vahtimatta, joten tyytyväisenä ihailin vienoa liekkiä, eikä tuoksukaan ollut vahakynttilää kummempi. Eikä tullut huonoa omaatuntoa roskaamisesta..... =)

Yhden harjoittelijan tarina

Tässä taas fiilistellään kun aurinko paistaa ja mietiskellään, että mitä viime kesänä tuli tehtyä ja mitä tänä kesänä tarvitsisi saada tehtyä.

Viime kesänä sain aivan loistavan työharjoittelijan avukseni ja Emma kertoo kokemuksistaan tässä:

Nimeni on Emma Myllymäki ja käyn koulua Hämeenkyrössä Osaran maatalousoppilaitoksella ja ensi keväänä minusta pitäisi valmistua luonto ja ympäristöneuvoja. Viime talvena saimme koulussa mahdollisuuden käydä mehiläishoitaja kurssin ja tämän aiheuttaman kipinän ansiosta olen nyt viettänyt kesäpäiviä Pilvin apuna. Talven kurssi antoi hyvät raamit mehiläisten hoitoon mutta käytäntöön emme päässeet keskellä talvea tutustumaan, joten mielestäni jonkinlainen näppituntuma pitää saada ennen kuin uskalla omin neuvoin hommaa lähteä kokeilemaan.
Vielä en ole päättänyt otanko pesiä vain harrastusmielessä vaiko ihan työksi asti mutta onneksi voin asiaa rauhassa miettiä ja punnita. Pilvi on kuitenkin antanut minulle mahdollisuuden kokea aitoa mehiläishoitajan arkea, josta olen erittäin kiitollinen. On ollut päiviä, kun olemme painaneet hommia pitkän päivän ja väliin on mahtunut myös hieman rauhallisempia hunajan purkituspäiviä. Kaikenlaista olen päässyt kokeilemaan, pesille menimme heti ensimmäisenä päivänäni ja nyt muutaman kerran jälkeen minun avustavat työt alkavat onnistumaan. Yksi kaunis aurinkoinen kesäpäivä sain sulatella kuuman padan ääressä kehiä ja häätää toisella kädellä mehiläisiä, kokemus sekin. Suosittelen kuitenkin tekemään kehien sulatuksen aikaisin keväällä, niin säästyy ylimääräisiltä apulaisilta  Pikkuhiljaa alan tunnistamaan työläiset, kuhnurit ja kuningattaren. Mielenkiintoisinta on ollut tutustua pesien sielunelämään, kuinka havaita erot hunajassa ja talviruuassa, miten erottaa kuningattaren kotelon tavallisen työläisen kotelosta (älkää loukkaantuko vääristä termeistä, ihan vielä ei ole kaikki hallussa), miten tunnistaa hyvin voiva pesä huonommin voivasta ja kuinka mehiläiset ovat huonolla tuulella tuulisella ja sateisella säällä. Vaikkakin päivät ovat olleet pitkiä ja välillä raskaitakin, työssä on ollut parasta se, että nautitaan työstä ja tehdään rauhassa itseämme ja mehiläisiä kunnioittaen.

Kevättä rinnassa, lunta maassa

Ulkona ei taas tänäänkään paista aurinko, päin vastoin, taitaa enteillä lumisadetta tämäkin päivä. Entisiäkin on jo lähemmäs metrin verran, vaikka viimepäivien plussakelit nietoksia pienemmäksi painoikin. Tosin jos sitä lunta sataa nyt ja paljon, niin kesällä ei sitten pitäisi tulla vettä joka päivä, eikö vaan. Eikös se sateen määrä ole aina vakio, olomuoto vaan vaihtelee.
Mutta mieleni askaroi jo tulevan kevään kimpussa.
Mitenkä ne mehiläiset nyt pärjää, onko siellä ruokaa, onko pesät pysyneet tarpeeksi kookkaina, että piisaa lämpöä, entäpä terveys, onnistuiko punkintorjunta syksyllä?....
Pari viikkoa takaperin kyllä kävin kellaripesiä vilkaisemassa sen verran, että vähän olen hajulla mikä tilanne siellä on, mutta kun ei se mieli rauhoitu. Vaikka vielä olisi kaikki hyvin, ei silti voi vielä huokaista. Kevät on aina jotenkin niiin pitkä aika. Ja epämääräinen, koska se alkaa, vai alkaako se?
Väistämättä tulee välillä mieleen muutaman vuoden takainen tilanne kun pesä pesän jälkeen availtiin ja tarkastettiin ja ja tulos oli aina...kuolleita. Sitä tunnetta ei ihan helpolla unohda, eikä toisaalta haluaisi muistaakaan.
Ja tulipahan tuossa taas nikkaroitua muutama lootallinen kehiä valmiiksi kesää varten. Lankojen kiristelyä ja vahalevyjen kiinnittelyä. -ei, en silti kiristellyt hampaita.
Samalla pyyhin pölyt ylälistapesäni tekeleestä. Jostain syystä se jäi tuonne varaston nurkkaan pyörimään, hahmoteltuna, mutta ei aivan valmiina.
Nyt taitaa olla aika saada sekin valmiiksi. -kunhan se penteleen akkuporakone taas lataantuu kun loppui virta kesken.

Kotitekoista kosmetiikkaa

Pongasin kirjastosta uutuuksien joukosta tämän kirjan.
Ohjeet kuullosti tosi herkullisilta, mutta eipä tämä ihan suoraan ruokakaapin sisällöllä onnistu.
Selailin läpi perustietoosuuden ja sitten alkoi ärsyttää....
Aloitetaan perusteellisesti, selitetään termejä ja kerrotaan vaihtoehdoista, mutta sitten ei kerrotakaan mikä ero vaihtoehdoilla on ja asia jää oleellisesti kesken. Argh!
Kuvat ja tekeminen hyvin esitettynä. Kosmetiikkateollisuus on jättänyt oman leimansa tekemiseen ja minusta siitä on kotoinen ja luonnollinen toisinaan hyvin kaukana.
Ihan kiva, mutta taidan palauttaa aika äkkiä, tämä kirja ei kulu käsissä.