Tuli maisteltua ja haisteltua kauppahallin tunnelmia tässä pari päivää kun oltiin mukana Pellosta Pöytään tapahtumassa. Ihan mielenkiintoista oli, mutta olisin odottanut hieman enemmän yleisöä. Mainonta ei ilmeisesti ollut aivan kaikkia saavuttanut koska monet asiakkaista olivat täysin tietämättömiä moisesta tapahtumasta.
Pari päivää kun on ihmisten kanssa seurustellut ja hymyä pitänyt yllä vaikka vähän selkää pakottaakin, on ihanaa kun ympärillä on hiljaista, tosin tietokoneen hurinakin kuullostaa nyt kovalta ääneltä. Metsässä on ihana kävellä, mutta kuka sammuttaisi autojen äänet?
Pitänee taas mennä potkaisemaan mehiläispesän seinään, jotta täydellinen surina peittäisi taas kaikki muut turhat hurinat.
lauantai 29. elokuuta 2009
Pellosta pöytään
Tunnisteet:
hunaja,
kauppahalli,
pellosta pöytään,
tapahtumat
tiistai 25. elokuuta 2009
Nyt se sitten taitaa olla syksy
-kyllä, kesä on ohi, hunajat on lingottu ja mehiläiset ruokinnassa. Satoa ei enää ole tullut hetkeen, joten tämän kesän osalta pitää jo luovuttaa.
Kesä ei ollut aivan niin hyvä kuin kelien perusteella olisi voinut kuvitella. Oli liian kuivaa, mikä tuntuu jo meidän kaivossakin... pohjavesi on huvennut metrillä.
Ja jos on kuivaa kukat eivät mesi kunnolla, vaikka näyttäisikin siltä, että ne ovat parhaassa loistossaan.
Ohessa videopätkä jossa Hullu Renki keskittyy olennaiseen...hunajaan.
Kunhan linko on putsattu ja enimmät hunajat on pyyhitty pois seiniltä ja lattioilta ;) pitänee keskittyä muuhun tuotantoon, sillä perjantaina ja lauantaina ollaan Tampereen kauppahallissa lähiruokatapahtumassa.
torstai 20. elokuuta 2009
Tahmeata tämä
Tässä sitä on, makeata kultaa.
Taas on urakoitu hikinen päivä. Haalarit on niin sokeriliemessä, että melkein seisovat itsekseen eteisessä, hanskojen kuivatteluun menee varmaan pari päivää...
Taas on urakoitu hikinen päivä. Haalarit on niin sokeriliemessä, että melkein seisovat itsekseen eteisessä, hanskojen kuivatteluun menee varmaan pari päivää...
Korvista enin surina on jo onneksi hälvennyt.
Kaikki reissarihöppiäiset on nyt haettu takaisin kotiin talveksi, mutta kylillä on vielä muutama pesä, mitkä odottavat vielä talviteloille laittoa.
tiistai 18. elokuuta 2009
kotitarha
Tässä ne nyt sitten on, palkollisena olleet pörriäiset back home.
Ootellaan rauhassa pakkasia, ja sitten jemmaan kaverit kellariin talveksi.
työolosuhteet...
Pesät pitää siirtää kotio, mutta työolosuhteet ei oo aina asianmukaiset eikä työsuojelulain mukaiset...
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Oksalan perinnepäivien satoa
Loistava ilma (hieman viileä, mutta paistoi!), mahtava ympäristö: maatilamiljöö tuulimyllyineen päivineen. Varstasta löytyi jos minkälaista konetta ja vempelettä menneiltä ajoilta, työnäytöksiä, musiikkia, hevosia ja lampaita, lettuja, tuoretta ruisleipää....
Tunnisteet:
hevoset,
köydenpunonta,
maatilamuseo,
Varsta,
villa,
värjäys
Onneksi oma saippuan valmistus-näytös
meni ilman mokia
vaikka joitain välineitä
unohtuikin kotiin.
Satsi nokkos-
saippuaa laitetaan nyt tänään paloitel-
tuna kuivumaan ja kuukauden päästä päästään testaamaan mitä siitä tuli.
Valmistusaineethan oli: mehiläisvaha (omaa tuotantoa), kylmäpuristettu kookosrasva (biolaatu), kylmäpuristettu rypsiöljy (kotimainen), sekä kylmäpuristettu hamppuöljy(kotimainen), nokkonen, vesi ja lipeä.
Tunnisteet:
hamppu,
kookos,
mehiläisvaha,
perinnepäivä,
rypsi,
saippua,
työnäytös
perjantai 14. elokuuta 2009
Puutarhanäyttely ja sadonkorjuu
Aamulla ensimmäiseksi puutarhanäyttelyyn Lepaalle tutkimaan uusia tuulia. No uutuuksia en juuri löytänyt, mutta aika hupeni kummasti avantia kuolatessa ja kauppoja hieroessa. Sillain ihan pikkusen tekis mieli...
Kivan kirjan löysin: Mielen ja rakkauden kasvit.
-sitä ei tiedä mitä uusia aluevaltauksia tämän kirjan avulla vielä tehdäänkään.
Sadonkorjuu vetelee viimeisiään ja hunajan kimpussa on oltu tämäkin päivä. Mehiläiset ovat jo kovin nälkäisiä ja tunkevat joka paikkaan missä vähänkin tuoksuu makealle, tai edes kostealle. Olivat hyvin viihtyneet naapurin vesiastialla liiankin hyvin... no naapurisopu pitää säilyttää, pistettiin taas juottola pystyyn. -mehiläisille, ei naapureille... ;)
Yrttejä pitää nyt kerätä runsain mitoin talven varalle. Tänään niputin mm. rakuunaa, sitruunamelissaa, minttua ja kynteliä, sekä tietysti steviaa. Kotona on nyt niiiin mahtava tuoksu.
Huomenna ollaan sitten reippaina Oksalan perinnepäivillä.
Tunnisteet:
hunaja,
kynteli,
Lepaa,
oksalan perinnepäivät,
rakuuna,
sitruunamelissa,
yrtit
torstai 13. elokuuta 2009
Oksalan Perinnepäivät
Lauantaina olisi Oksalan perinnepäivät Aitoossa (lisäinfoo löytyy vaikka mun nettisivuilta www.hunajapilvi.net tai Pälkäne Seuran sivuilta)
Tarkoituksena olisi esitellä paikanpäällä saippuan valmistusta, mutta nykymenetelmin.
Tervetuloa kuuntelemaan ja katselemaan!
Syystouhuja
Tässä on leikitty viikatemiestä ja tehty tilaa siirrettäville pesille ja putsailtu kotinurkissa olevien ympärystöjä. Nyt kun onneksi taas paistaa, niin pesien tyhjennys jatkuu ja sokeriliemikin alkaa pian olla valmista jaettavaksi.
Pesiä kiertäessä löytyi jälleen yksi kyy lekottemassa pesäaukon reunalta. Paremmin käärmeistä perillä olevana Hullu Renki totesi Vipera Beruksen nahanluonnin olevan lähellä, joten varmaankin pesän edustan karhea pinta ja pesästä tuleva lämpö houkuttelivat sen siihen. Äkäinen nainen puhisi ja sihisi kiinniotettaessa. ;)
Nyt kävi ikuiselle dokumentoijalle emämoka, en hoksannut ottaa mokomasta matelijasta kuvaa... :(
tiistai 11. elokuuta 2009
Sugar
Tänään laitettiin myös lapsityövoima kehiin ja vaikka renkipoika urvahtikin kesken talkoiden duracelit sen kuin jaksaa...jaksaa..jaksaa...
Mehiläisille annetaan sokerilientä talviruoaksi koska olemmehan vohkineet niiltä sen terveellisemmän vaihtoehdon -hunajan.
Eka erä ja noin 56 nostoliikettä n. 8kg vastuksella... eihän tarvitse lähteä punttisalille??...
maanantai 10. elokuuta 2009
Tehoviikon eka päivä...
lauantai 8. elokuuta 2009
Huh HUH
Vattuja on urakoitu se 5kg suoraan pakkaseen odottamaan seuraavan hyytelöerän tekoaikaa.
Muiskuja tuli tehtyä aika läjä, tosin etiketit vielä lojuu pöydällä huulivoidehylsyjen vieressä, miten se on mahdollista? -joku meillä on laiskotellut tänään...
Saunassa piti nauttia taas hunajasta oikein kunnolla. Sitten pesin hiukset pesupähkinöillä ja hunajalla... no milläs muulla??
Huuhteluaineeksi peltokorte-nokkosviinietikkavesi ja hyvä tulee. Taas on hyvä kammata tukka kauniiksi kun aamulla aikaisin lähtee markkinoille.
Auto on onneksi pakattu jo valmiiksi... Lähtö olis sitten klo 6 aamulla...
Tunnisteet:
hunaja,
nokkonen,
peltokorte,
pesupähkinä,
sauna,
vattu,
viinietikka
perjantai 7. elokuuta 2009
Viikonlopun ohjelma
Lauantain vietän ilmeisesti huulivoideurakoiden ja sitten vattupuskissa loppupäivä.... Vähän pitäisi jotain purkittaakin ja valmistella ensi viikon mehiläisten talviteloille laittoa, ei siis vapaa päivää tänäkään viikonloppuna. =(
Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Pohjois-Parkanon markkinoille Erkalaan.
Tapahtumien yö
Ihana päivä, ihana ilma, ihanat ihmiset kauppa kävi ja tunnelma oli kuin etelä- euroopassa. Verkarannan ympäristö on todella kaunis ja tunnelmallinen
Tunnelma oli aika lähellä Ismo Alangon biisiä taiteilijaelämää. Lieneekö sitten olkihattuni ollut niin pölyinen, että huumasi vai mistä lienee johtunut?? ;)
Katoskin oli niin vinossa, että Mervin kanssa pelättiin sen kaatuvan...
Tunnisteet:
hunaja,
hyytelö,
markkinat,
olkihattu,
sisustus,
tapahtumien yö,
Verkaranta
torstai 6. elokuuta 2009
Mennään hiljaa markkinoille kun aamu sarastaa..
Tampere kutsuu, myyntikojut pystyssä Verkarannassa klo 13 alkaen. Olen siellä Mervin kanssa, joten niitä herkullisia vihannes ja hedelmätyynyjä on myös mukana!!
Tunnisteet:
hedelmä,
markkinat,
tyyny,
Verkaranta,
vihannes
keskiviikko 5. elokuuta 2009
Vattushow
Ensin oli ämpärillinen vattuja.
Sitten oli kattilallinen vattusosetta ja sitten...
Pilvi teki siitä hyytelöä.
Nyt on koossa hyytelötricolor; tyrni, kuusenkerkkä ja vadelmahunajahyytelö.
tiistai 4. elokuuta 2009
Valmista tuli!
Kaiken säätämisen jälkeen tulos on tässä. Kaverin passitin jo vattupuskiin, että saan vielä tehdä satsin vadelmmista kans.. ;)
Pata kattilaa soimaa
Pitäisi kaivaa kipot ja kattilat esille ja alkaa tekemään tyrnihunajahyytelöä. Nektari odottaa jo keittiön pöydällä. Varastosta uupuu kyllä melko monta makuakin, mutta katsotaan mihin tämä päivä taas riittää...
Aamulla työmatkallani ihastelin kuinka kauniita virmajuuret onkaan tienvarsilla aamusumun aikaan.
maanantai 3. elokuuta 2009
Ukkonen pehmittää aivot
Olen täysin vakuuttunut tämän päiväisten kokemusten perusteella, että ukkonen pehmittää aivot. Elukat säntäileen minne sattuu, liukastelee ja kompuroi, enkä mä nyt tiedä toiminto ite yhtään järkevämmin kun tuntuu, että kaikki asiat saa taas tehdä kahteen kertaan. Tälläiset päivät pitäisi julistaa virallisiksi vapaapäiviksi. Mun printterini jopa on samaa mieltä, vieläkään saanu päivän etikettisatsia pihalle....
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Alkukankeutta
Olen tässä nyt hetken pyöritellyt ajatusta oman blogin pitämisestä ja siksi tässä taas tapellaan tietokoneen kimpussa. Voi tuskien tuska!
Asetukset on pyllyllään ja kuvat miten sattuu, mutta ehkä tämä tästä kun vanha koira oppii taas uusia asioita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)