Flunssa nimittäin.
Mutta ei hätää, maailman paras flunssalääke on nimittäin inkivääri-sitruuna-hunajajuoma. Jos en väärin kuullut myös Vappu Pimiä tätä radiossa kovasti mainosti ja hyvä niin, nimittäin kyllä tällä lähtee.
Itse teen sen näin:
iso inkiväärinjuuri paloitellaan n. sentin paloiksi ja kattilaan.
Päälle litra/ puoltoista vettä ja keitellään n. 10min.
Puristetaan sekaan kaksi reipasta sitruunaa ja makeutetaan sopivaksi hunajalla (3-5rkl riippuu miten happamasta pitää).
Hörpitään lämpimänä aina kun nenä alkaa tukkeentua, pärskityttää tai viluttaa. Jos keitteen maku liian vahva voi juomaa käyttää tiivisteen tapaan ja lisätä esim. puoli kupillista vettä ennen nauttimista.
Sitäpaitsi- se on niin hyvää!
Tuolta linkistä löytyy myös muita hyviä inkiväärijuttuja.
perjantai 26. helmikuuta 2010
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Etsi kuvasta mehiläispesä
Lunta on.
Helmikuu kohta lopuillaan, eikä edes pakkanen meinaa hellittää.
Viime vuonna mehiläiset suorittivat puhdistuslentonsa (siis sontivat talven pinnaamisen jälkeen...) 18.3. Siihen ei enää ole kovin pitkälti, eikä pajun kukinnasta vielä oikein näy kunnon merkkejä. Pitänee alkaa sekoittelemaan pieniä ruokaeriä ja viedä pesiin ettei nälkäkuolema yllätä. Saisi vaan olla yksi sellainen lämpöisempi päivä kun käy pesiä raottelemassa, etteivät jäähdy liikaa. Ja lumia saa kohta lapioida suuaukoilta pois. -Ja tänä vuonna, sitä lapioitavaa riittää...
Tunnisteet:
nälkäkuolema,
puhdistuslento,
ruokintalaatikko
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Tunnelmia talvipäiviltä
Kotiuduin tässä juuri mehiläishoitajien talvipäiviltä Tuusulasta ja kyllä täytyy myöntää, että hauskaakin oli. -jälleen kerran. Linkistä löytyy viikonlopun ohjelma.
Mielenkiintoisia puhujia Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta omien kotimaisten lisäksi. Ja myös Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs kävi meitä tervehtimässä ja kertoi, että myös lähetystön pihalla aletaan hoitamaan mehiläisiä. Nähtäväksi jää mitä kaikkea Barak Obaman liikkeelle laittama pallo meille tuokaan tullessaan.
Hunajan ja mehiläisten parissa tehdään tällä hetkellä paljon tutkimustyötä, mikä on aivan loistavaa, mutta ei vielä läheskään riittävästi. Pölytys ja sen merkitys on näistä yksi tällä hetkellä työn alla olevista tutkimuksista. Kiistaton totuus on, että pölytyksen merkitys ihmisille on suuri jo pelkästään ravintoa ajatellen, puhumattakaan sen merkityksestä ympäristölle yleensä. Samaten kasvien merkitys hunajan ominaisuuksiin on asia mikä mietityttää. Manukahunajasta kuuluu hienoja uutisia maailmalta, mutta yhtä lailla puheenaiheena voisi olla suomalainen horsmahunaja, joka on meillä kuitenkin hieman harvinaisempaa kuin luulisi.
Hunajan antibakteerisuudestakin puhuttiin taas hieman lisää, mutta vieläkään emme saaneet tietää kaikkea.... näin pidetään hulluja jännityksessä =), tiedämme toki että se toimii monien bakteerien, jopa MRSA voidaan taltuttaa hunajan voimin, mutta tietysti tarvitsemme tästä myös sitä tieteellistä todistusaineistoa.
Kannattavuus on asia mikä näinä aikoina tietysti puhuttaa alalla kuin alalla, mutta se on mehiläispuolella asia mikä on pitkälti korvien välistä kiinni, eli omista hoitomenetelmistä ja ehkä vielä enemmän tavoista ja tottumuksista kiinni, kuin varsinasesti koneista ja laitteista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)