perjantai 14. tammikuuta 2011

Mopo lähti käyntiin

Aikansa yskittyään mopo lähti kuin lähtikin käyntiin. Pientä aamutahmeutta on vielä havaittavissa, mutta henkilökohtainen potkija varmistaa, että nyt ei livetä tavoitteista. Nyt pitää vähän tarkistella työtapoja ja opetella parempia. Työlistat täyttyy hyvää vauhtia ja nyt pitää viivottimenkin pysyä samassa tahdissa, eli jotain pitää saada tehdyksikin jottei lista kasva liikaa mittaa. Työpöytä on siivottu ja kalenterit kaivettu esiin. Vuoden 2011 työstö meneillään, tapahtumia, markkinoita erilaista happeningia.
On tapahtumia joissa olen ollut mukana jo useampana vuotena, ne pitää tänäkin vuonna. Esimerkiksi Äitimaa huhtikuun alussa, paikalliset yrittäjämarkkinat tietysti toukokuussa, Kostia tapahtuma heinäkuussa, Oksalan perinnepäivät elokuussa...
Viime vuonna olin mukana myös Rajatiedon messuilla ja Henki ja Elämä messuilla, joten enköhän ole niissäkin tänä vuonna ja tälle vuodelle olen jo löytänyt uusiakin tapahtumia. Alkaen heti viikon päästä Hyvän olon päivillä Nuutajärvellä. Tapahtumat päivittyvät tarkemmin tiedoin Hunajapilvin nettisivuilla ja facebookissa.
Ja tätä käynnistymistä on sitten hyvä juhlia vapaalla viikonlopulla. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti