Testilaboratoriossa kokeiltua....

Pyörittelin tuolla varastossa käsissäni muutamaa voidepurkkia, joilla päiväys oli mennyt yli.
Roskiskamaa, mutta jokin taas kaihersi mieltä juuri siinä roskiksen kohdalla. Se on se surullisen kuuluisa "mitä jos".....
Usein tuon lauseen kohdalla käy niin, että siirrän jo ajatuksissani hylkäämäni tavaran hyllylle takaisin odottamaan jonkinlaista muodonmuutosta tai uutta elämää. Minussa kun asuu ikuinen kierrättäjä, joka ei liene paheista pahin, mutta tilankäytöllisesti se tuottaa toisinaan ongelmia.

Mietiskelin tuon voiteen käyttömahdollisuuksia, sehän sisältää mehiläisvahaa ja erilaisia öljyjä. Ei siis mitään haitallista, tosin tuoksut ja tehot ovat haihtuneet tuotteen vanhentuessa. Mehiläisvahavoiteen vanhenemista ei juuri tuoksusta huomaa, paitsi jos huomaa sen puuttuvan, siis tuoksun. Selkein merkki on pinnan värin haalistuminen (valkoinen kerros) ja voiteen tunnun muuttuminen tahmeaksi. Tämäkin silkkaa rasvojen hapettumista koska mehiläisvahavoiteessa ei bakteerit pysty lisääntymään.
Kenkärasvana toimisi vielä hyvin, mutta kun kenkiin tarvittavaa varastossa on jo hyvin.Sulan voiteen voisi myös pyöräyttää saippuaksi ja käyttää vaikka siivotessa, mutta siinä oli jo liikaa vaivaa.

Mietin sitten, että kuinkakohan tämä palaisi? Kynttilämassathan ovat käytännössä rasvaa ja lampuissa käytetään öljyjä. Raaka-aineen valinnassahan yleensä ratkaisee siitä palamishetkellä tuleva tuoksu. -Tai haju....
Minulla oli valmiiksi vahattua sydänlankaa jemmassa, joka oli helppo tökkäistä voidepurkkiin. Hyvin tuntui palavan.
Paloturvallisuutta ajatellen, ei kannata polttaa loppuun asti (korkeintaan lumihangessa) ja valvottava on. Mutta eihän kynttilää voi muulloinkaan jättää vahtimatta, joten tyytyväisenä ihailin vienoa liekkiä, eikä tuoksukaan ollut vahakynttilää kummempi. Eikä tullut huonoa omaatuntoa roskaamisesta..... =)

Yhden harjoittelijan tarina

Tässä taas fiilistellään kun aurinko paistaa ja mietiskellään, että mitä viime kesänä tuli tehtyä ja mitä tänä kesänä tarvitsisi saada tehtyä.

Viime kesänä sain aivan loistavan työharjoittelijan avukseni ja Emma kertoo kokemuksistaan tässä:

Nimeni on Emma Myllymäki ja käyn koulua Hämeenkyrössä Osaran maatalousoppilaitoksella ja ensi keväänä minusta pitäisi valmistua luonto ja ympäristöneuvoja. Viime talvena saimme koulussa mahdollisuuden käydä mehiläishoitaja kurssin ja tämän aiheuttaman kipinän ansiosta olen nyt viettänyt kesäpäiviä Pilvin apuna. Talven kurssi antoi hyvät raamit mehiläisten hoitoon mutta käytäntöön emme päässeet keskellä talvea tutustumaan, joten mielestäni jonkinlainen näppituntuma pitää saada ennen kuin uskalla omin neuvoin hommaa lähteä kokeilemaan.
Vielä en ole päättänyt otanko pesiä vain harrastusmielessä vaiko ihan työksi asti mutta onneksi voin asiaa rauhassa miettiä ja punnita. Pilvi on kuitenkin antanut minulle mahdollisuuden kokea aitoa mehiläishoitajan arkea, josta olen erittäin kiitollinen. On ollut päiviä, kun olemme painaneet hommia pitkän päivän ja väliin on mahtunut myös hieman rauhallisempia hunajan purkituspäiviä. Kaikenlaista olen päässyt kokeilemaan, pesille menimme heti ensimmäisenä päivänäni ja nyt muutaman kerran jälkeen minun avustavat työt alkavat onnistumaan. Yksi kaunis aurinkoinen kesäpäivä sain sulatella kuuman padan ääressä kehiä ja häätää toisella kädellä mehiläisiä, kokemus sekin. Suosittelen kuitenkin tekemään kehien sulatuksen aikaisin keväällä, niin säästyy ylimääräisiltä apulaisilta  Pikkuhiljaa alan tunnistamaan työläiset, kuhnurit ja kuningattaren. Mielenkiintoisinta on ollut tutustua pesien sielunelämään, kuinka havaita erot hunajassa ja talviruuassa, miten erottaa kuningattaren kotelon tavallisen työläisen kotelosta (älkää loukkaantuko vääristä termeistä, ihan vielä ei ole kaikki hallussa), miten tunnistaa hyvin voiva pesä huonommin voivasta ja kuinka mehiläiset ovat huonolla tuulella tuulisella ja sateisella säällä. Vaikkakin päivät ovat olleet pitkiä ja välillä raskaitakin, työssä on ollut parasta se, että nautitaan työstä ja tehdään rauhassa itseämme ja mehiläisiä kunnioittaen.

Kevättä rinnassa, lunta maassa

Ulkona ei taas tänäänkään paista aurinko, päin vastoin, taitaa enteillä lumisadetta tämäkin päivä. Entisiäkin on jo lähemmäs metrin verran, vaikka viimepäivien plussakelit nietoksia pienemmäksi painoikin. Tosin jos sitä lunta sataa nyt ja paljon, niin kesällä ei sitten pitäisi tulla vettä joka päivä, eikö vaan. Eikös se sateen määrä ole aina vakio, olomuoto vaan vaihtelee.
Mutta mieleni askaroi jo tulevan kevään kimpussa.
Mitenkä ne mehiläiset nyt pärjää, onko siellä ruokaa, onko pesät pysyneet tarpeeksi kookkaina, että piisaa lämpöä, entäpä terveys, onnistuiko punkintorjunta syksyllä?....
Pari viikkoa takaperin kyllä kävin kellaripesiä vilkaisemassa sen verran, että vähän olen hajulla mikä tilanne siellä on, mutta kun ei se mieli rauhoitu. Vaikka vielä olisi kaikki hyvin, ei silti voi vielä huokaista. Kevät on aina jotenkin niiin pitkä aika. Ja epämääräinen, koska se alkaa, vai alkaako se?
Väistämättä tulee välillä mieleen muutaman vuoden takainen tilanne kun pesä pesän jälkeen availtiin ja tarkastettiin ja ja tulos oli aina...kuolleita. Sitä tunnetta ei ihan helpolla unohda, eikä toisaalta haluaisi muistaakaan.
Ja tulipahan tuossa taas nikkaroitua muutama lootallinen kehiä valmiiksi kesää varten. Lankojen kiristelyä ja vahalevyjen kiinnittelyä. -ei, en silti kiristellyt hampaita.
Samalla pyyhin pölyt ylälistapesäni tekeleestä. Jostain syystä se jäi tuonne varaston nurkkaan pyörimään, hahmoteltuna, mutta ei aivan valmiina.
Nyt taitaa olla aika saada sekin valmiiksi. -kunhan se penteleen akkuporakone taas lataantuu kun loppui virta kesken.

Kotitekoista kosmetiikkaa

Pongasin kirjastosta uutuuksien joukosta tämän kirjan.
Ohjeet kuullosti tosi herkullisilta, mutta eipä tämä ihan suoraan ruokakaapin sisällöllä onnistu.
Selailin läpi perustietoosuuden ja sitten alkoi ärsyttää....
Aloitetaan perusteellisesti, selitetään termejä ja kerrotaan vaihtoehdoista, mutta sitten ei kerrotakaan mikä ero vaihtoehdoilla on ja asia jää oleellisesti kesken. Argh!
Kuvat ja tekeminen hyvin esitettynä. Kosmetiikkateollisuus on jättänyt oman leimansa tekemiseen ja minusta siitä on kotoinen ja luonnollinen toisinaan hyvin kaukana.
Ihan kiva, mutta taidan palauttaa aika äkkiä, tämä kirja ei kulu käsissä.

Joulu, joulu, joulu saa...

Vielä yksi viikonloppu markkinoita tänä vuonna, Jämin Joulukylä on lauantaina ja sunnuntaina. Siellä raikaa joululaulut ja Areena on väkeä pullollaan. Täällä vielä pakkaillaan hunajaisia paketteja nuhanenille ja koitetaan lasten kanssa saada kotikin joulukuntoon.
Maanantaina rutistetaan vielä Ahlmanin joulutorilla muutama tunti ja sitten rauhoitumme jouluun.

Maisema on kerrankin jouluinen jo ennen aattoa, valkoista puhdasta lunta tuli yöllä lisää muutamia senttejä . Mehiläiset ovat talvipalloissaan on onnellisen tietämättömiä joulun tuomasta tohinasta ja hössötyksestä ja käyttävät talven lepoon.
Käyrien ja käppyröiden mukaan ensi kesän pitäisi olla hyvä hunajakesä joten suokaamme lepo mehiläisille, jotta ne olisivat hyvässä vedossa kun kevät koittaa.

Hunajapilvikin huilailee markkinoiden jälkeen ja toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Kun korvissa surisee

Kuuluu surinaa.
-se ei tule mehiläisestä.
Se tulee seinästä.
Tasaisin väliajoin pieni vinkaisu.
-se ei ole hiiri.
Se tulee katosta.
Naksahdus ja huminaa.
-se ei ole myrsky.
Se tulee välikatolta.
Kaikki se mikä on tehty helpottamaan elämäämme ja edistämään "hyvinvointiamme" häiritsee.
Surina tulee sähköjohdoista.
Vinkaisu on palohälyttimen virtatesti, tähän liittyy myös punainen välähdys.
Naksahdus ja humina tulee ilmastointilaitteesta. -ja sitä ei saa sammuttaa yöksi..... ja tämä yö oli taas sellainen milloin nämä asiat valvottaa.

En ole allerginen sähkölle. -vielä.
Mutta olen herkkä.
Kasvoni eivät pala näyttöpäätteen ääressä, mutta kone vie voimat.
En menetä tajuntaani puhuessani kännykkään, mutta tunnen kuinka se polttaa.
Voimalinjojen läheisyydessä ei voi olla, liikaa meteliä, ja tuntuu, että suuntavaisto häviää.

Mutta jos minä reagoin sähkön vaikutuksiin näinkin voimakkaasti, niin miten siihen reagoi mehiläinen.
Katoaako senkin suuntavaisto aina kun se lentää voimalinjojen ali?
Luuleeko mehiläinenkin vahvistinten lähellä tulleensa pesään, koska siellä surisee?
Missä on häiriövapaata luontoa?
Entäpä se maaseudun rauha?

Sadonkorjuut on tehtynä, mehiläiset ruokittuna ja nyt vaan ootellaan syksyn etenemistä.

Sato jäi todella pieneksi tänä kesänä, saapi nähdä sitten kuinka pitkälle sitä riittää. Enkä ole ainoa, vaan satomäärät ovat jääneet pieniksi ympäri maata. Jos pari viimeistä talvea oli hankala mehiläisille ja nyt sadollisesti huono kesä päälle, hieman jännityksellä oottelen tulevaa talvea ja mitä se tuopi tullessaan. 

Hunaja ei ole ainoa tuote josta tulee olemaan jopa pulaa ensi talvena, ei ne tykkää uimisesta perunatkaan, eikä viljakaan paikka paikoin onnistu, puinti näyttää olevan vaiheessa vielä monessa paikkaa ja kaikkialle ei puimurilla ole mitään asiaa märkyyden vuoksi.

Luonto koittaa parhaansa mukaan pärjätä meidän ihmisten kanssa, mutta emme me omilla toimillamme kyllä millään tavalla helpota asiaa. Se millä tavoin luonto hakee omaa tasapainoaan takaisin on kaikki ääri-ilmiöt. Runsaat sateet, myrskyt, maastopalot, paukkuvat pakkaset... Se onko näistä mahdollisesti haittaa ihmiselle, ei luontoa kiinnosta, jos ei ihminen osaa sopeutua, ihminen häviää. 

Pitääkö kaiken ensin palaa poroksi? Tuhkasta nousee aina uusi elämä, se ei käy nopeasti, mutta pienestä idusta se alkaa.

Hunajapilvi siirtyy pian sisämarkkinakauteen. Ensi lauantaina (22.9.) on Ahlmannilla Läheltä Hyvää kiertueen viimeinen tapahtuma ja samalla se on meidän viimeiset ulkomarkkinat tältä vuodelta. 

Väliin jää pieni rakonen jossa saa hetken huokaista ja sitten siirrytään sisätiloihin ja seuraavaksi Hengen ja Tiedon messuille Helsinkiin (13.-14.10). Sitten se taitaa ollakin jo joulunalusmarkkinoita Suomi pullollaan.