sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Tunnelmia talvipäiviltä

Kotiuduin tässä juuri mehiläishoitajien talvipäiviltä Tuusulasta ja kyllä täytyy myöntää, että hauskaakin oli. -jälleen kerran. Linkistä löytyy viikonlopun ohjelma.
Mielenkiintoisia puhujia Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta omien kotimaisten lisäksi. Ja myös Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs kävi meitä tervehtimässä ja kertoi, että myös lähetystön pihalla aletaan hoitamaan mehiläisiä. Nähtäväksi jää mitä kaikkea Barak Obaman liikkeelle laittama pallo meille tuokaan tullessaan.

Hunajan ja mehiläisten  parissa tehdään tällä hetkellä paljon tutkimustyötä, mikä on aivan loistavaa, mutta ei vielä läheskään riittävästi.  Pölytys ja sen merkitys on näistä yksi tällä hetkellä työn alla olevista tutkimuksista. Kiistaton totuus on, että pölytyksen merkitys ihmisille on suuri jo pelkästään ravintoa ajatellen, puhumattakaan sen merkityksestä ympäristölle yleensä. Samaten kasvien merkitys hunajan ominaisuuksiin on asia mikä mietityttää. Manukahunajasta kuuluu hienoja uutisia maailmalta, mutta yhtä lailla puheenaiheena voisi olla suomalainen horsmahunaja, joka on meillä kuitenkin hieman harvinaisempaa kuin luulisi.
Hunajan antibakteerisuudestakin puhuttiin taas hieman lisää, mutta vieläkään emme saaneet tietää kaikkea.... näin pidetään hulluja jännityksessä =), tiedämme toki että se toimii monien bakteerien, jopa MRSA voidaan taltuttaa hunajan voimin, mutta tietysti tarvitsemme tästä myös sitä tieteellistä todistusaineistoa.

Kannattavuus on asia mikä näinä aikoina tietysti puhuttaa alalla kuin alalla, mutta se on mehiläispuolella asia mikä on pitkälti korvien välistä kiinni, eli omista hoitomenetelmistä ja ehkä vielä enemmän tavoista ja tottumuksista kiinni, kuin varsinasesti koneista ja laitteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti