keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Sadonkorjuuseminaarin kuulumisia

Forssassa mehiläishoitajat kokoontuivat viikonlopppuna sadonkorjuuseminaaarin puitteissa. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilakin oli paikalla kertomassa kuulumisia mm. investointiavustusten rintamalta. Nyt niihin olisi mahdollisuus myös mehiläishoitajalla, tähän asti mehiläisiin liittyviin investointeihin ei ole saanut kuin korkutukilainaa. Nyt vaan peukut pystyyn, että alaa lähdetään viemään innokkaasti eteenpäin.
Ja karhut keskusteluttivat myös. Ne alkavat monin paikoin olla ongelma ja niinkuin susien kohdalla jo ollaan monesti huomattu, ongelma, mille ei saisi tehdä mitään. Tähänkin odotellaan muutosta.
Lähiruoka on aine mistä Sirkka-Liisa mielellään puhui, ja toivoi ettei tälläisia julkisen sektorin mokahankintoja (ruotsalainen maito Kauhajoella) sattuisi enempää vaan oikeasti kiinnostuttaisiin siitä, mistä se meidän lautasella oleva ruoka tulee. Näin se kaikki työ ja sen tuottama hyöty pysyisi meidän omissa taskuissamme ja saimme kuulla mm. Kainuu-hankkeesta jossa paikkakunnalla oli saatavana vain oman kunnan mehua ja se rahaliikenteen määrä omassa kunnassa oli jotain aivan käsittämätöntä, mikä näin pienellä valinnalla tulee.

Prof. Raija Tahvonen oli kertomassa meille hunajan glykeemisestä indeksistä ja insuliininvasteesta. Yllättävintä ehkä oli se vaihteluväli mikä ulkolaisella ja suomalaisella hunajalla oli. Suomalaisen hunajan keskiarvo GI on 55.
Pelkästään niihin GI arvoihinkaan ei passaa tuijottaa jos syömisiään tarkkailee, koska nautimme yleensä monia eri ruoka-aineita kerralla ja sitä kautta yleensä glykeeminen kuorma jää pieneksi.

Anneli Salonen on taas kovasti tutkinut propolista ja sieltä esille nousevat fenoliyhdisteet.
Mehiläinenhän käyttää propolista tilkitsemiseen ja pesän desinfiointiin. Sillä palsamoidaan tunkeutujat (esim hiiri) joita ei saada pesästä poistettua, näin estetään mätäneminen ja tautien leviäminen, propolis estää bakteerien kasvun pesäolosuhteissa, koska siellähän olisi erittäin otollinen ilmasto pöpöjen kasvaa, lämmintä, kosteaa, ravintoa....
Propolis on peräisin kasvien omista suoja-aineista ja se koostuu mm balsameista, terpeeneistä, hartseista, eteerisistä öljyistä, siitepölystä ja entsyymeistä.
Antibakteerisuutensa ansiosta se tehoaa erilaisiin tulehdussairauksiin, tukee terveiden solujen toimintaa, parantaa niiden aineenvaihduntaa, alentaa kuumetta, alentaa verenpainetta, tasoittaa kolesteroliarvoja, tukee maksan toimintaa ja suojaa sitä myrkyiltä, syöpälääkkeenä, diabeteksen hoidossa... Lista on todella pitkä ja vakuuttava.

Koulutunnit olivat myös puheenaiheena. Anneli Kankare kertoi hyvistä kokemuksistaan ja palautteesta mitä on kouluilta saanut ja täytyy sanoa, että samoilla linjoilla ollaan. Itsekin paljon koulutunteja tehneenä huomaan, että kysyntää on ja tarvetta näille tunneille. Rahoitus vaan on se ikävä seikka mikä tässäkin kohtaa on riittämätön....

Iltajuhlaa vietettiin Lounais-Suomen mehiläishoitajien 40-vuotisjuhlan merkeissä. Nautittiin irlantilaistansseista sekä MTT:n tutkijoiden "terapiaryhmän" tanssimusiikista. Ja tietusti vilkkuun asti ja vähän ylikin, mukavien ihmisten kanssa ja mistäs sitten koko ilta puhuttiin - no jos ei mehiläisistä, niin hunajan hinnasta ainakin =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti