kapulakieltä ja jurismijargonia

Mehiläistarhaajien kouluttajakoulutuksessa on aiheena tällä erää pitkälti elintarvikelain muutokset ja niiden vaikutukset varsinaiseen tarhaustoimintaan. Tässä asiassa on kahlattu aikamoisessa ryteikössä, kiitos EU:n ja sen päälle vielä paikalliset säädökset, jotka useimmiten tuovat helpotuksia, mutta hankaloittavat ymmärtämistä sujuvasti. Hauskinta tässä lienee se, että jos kysyt neuvoja viranomaistahoilta vastaukset vaihtelevat, eli laki on niinkuin se luetaan ja tulkintoja on turhan monia.

Todellisuutta on,että tarhaajia tarvitaan lisää, mutta jos säädökset ovat kovin monimutkaisia, harva uskaltaa aloittaa.

Eniten hieromista aiheuttanee se, että missä menee raja harrastamisen ja ammattimaisen toiminnan välillä ja mikä on alkutuotantoa ja mikä ei. Muutama vuosi takaperin tarhaajia peloiteltiin elintarvikehuoneistojen hyväksyttämisellä ja siinä vaiheessa moni löi hanskat tiskiin, kustannukset pompsahtivat liian korkeiksi ja vaatimukset mahdottomalle tasolle. Nyt on hieman löysätty kuristusotetta ja huomioidaan paremmin toiminnan riskiarvioita ja laajuutta.

Omalla kohdallani en ole vaatimuksia pitänyt kohtuuttomina, mutta pitkälti asioimisen helppoudesta on kiittäminen myös valvonnassa työskentelevien maalaisjärkeä. Kollegat ovat kertoneet hurjia tarinoita myös pilkunviilaajista vauhdissa.....

Lomakerumbaahan tämä yrittäminen pitkälti on, ollaan sitten alkutuotannossa tai jalostuspuolella. Rekisteröitymistä sinne tänne ja tuonne ja ilmoituslomakeita ja omavalvontaa. Ja kaikki tämä hauskuus kasvaa sen mukaan miten sana "paikallinen" tulkitaan...onko kyseessä oma kunta vai maakunta, sallitaanko naapurikunta vai koko Suomi.