Taistelu tinttejä vastaan, tintit johtaa 2-0

Sujautin pesieni suojaksi joutilaan klapisäkin siinä toivossa, että tintit eivät käyttäisi mehiläispesiäni ruokinta-automaattina. Se kun koituu pesän kohtaloksi jos siellä ahkeraan käydään aterioimassa. Mutta juonia nämä tintit ovat, lienee jotain citytinttejä.... Ei mennyt kauaa kun sai hieman takareunaa verkosta ylös ja kömpi sieltä pesänsuulle, nappasi vartijan suuhunsa ja marssi muina miehinä verkon alta pois ja lähti lentoon. Argh! Videolle se olis pitäny tajuta ottaa, mutta olin niin puulla päähän lyöty, ettei hoksottimet pelanneet....

Vallan kummallinen kesä

Tämän kesän sesonki on selkeästi ollut parveilu. Ensin kylmä alkukesä, sitten kukintaa ja vähän hellettä....meni sukat sekaisin meheiltäkin. Niitä löytyi sitten puista ja piipuista..... ja löytyy vieläkin, vaikka ollaan jo syksyn puolella, pitäisi olla sadot kerättynä ja ruokinnat päällä, mutta.....

Kesän ensimmäinen reissu omakotitalon pihalle. Sirkusta piisasi talonväelle katsottavaksi kun kurkotettiin korkealle pihlajaan.

 Saalista kotiin =)

                               

Omista pesistäkin pääsi yksi karkuun, lähimmälle oksalle parkkeerasi, oli helppo napata siitä talteen. Saatiin ihailla vierestä kun lähtökäsky kävi, hyvin järjestäytynyttä lennostotoimintaa ;)

Kotiutusta tässäkin.

Maisemapaikka piipunjuuressa...

Ilmahormisssa nämä....

Piipunnokassa mökki odottaa asukkaita. Onnistuneesti saatiin nämäkin talteen...

Tämän haasteen äärellä joutui nöyrtymään ja avuksi kutsuttiin  myrkkypullo. Paikaksi olivat valinneet vanhan  komean aitan ja sinne lattian alle. Ei raaskittu ruveta repimään lattiaa auki, hyödynnettiin tuuletusaukot ja kaasutettiin sitä kautta. Valitettavaa, mutta välillä on pakko.....

Jälleen piipussa....ja syvällä. Mutta pitempää vartta kauhaan ja onnistuneesti laatikkoon.  Kiipeily alkoi jo kiukan hirvittää....

maisemat on kyllä hienoja..

pahvilaatikosta pesään mars!

Sadonkorjuuta, vähän saatiin maistiaisia, mutta kiloilla ei voi rehvastella, tänäkään vuonna. Surkein vuosi 10 vuoteen...enemmästä en tiedä.

Parveilupuuhissa

Tämä kesä on ollut taas kiivas kesä mitä parveiluun tulee, pari vuotta olikin aika rauhallista. Kun helteet alkaa lisääntymishalut kasvaa ja parvet lähtevät liikenteeseen. 

Hauskoja juttuja tulee kyliltä vastaan, mutta tässä muutama omalle kohdalle osunut. Tämän kesän uutisointiin päässyt ainakin autoliike Tampereella, Jyväskylän tori ja yksityisten pihoja.

Parvien pyydystys on itselleni hyvin mieluista seikkailua jossa tarvitaan luovia ja hullujakin ratkaisuja....niitähän kyllä piisaa... =)

Niinhän sitä sanotaan, että joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.....

No nyt piti kurkottaa katajaan, komeaan sellaiseen, parvi oli kerääntynyt noin 4m korkeuteen rungon ympärille. Tämä kataja oli kuitenkin saanut jo lähtökäskyn, joten yksinkertaisesti napsahtiin sitten koko latva pois. -pahaa teki katajaa katkaista, mummu sanoi aikoinaan, että joka katajaan koskee saa katua....

Onneksi tuli tälle reissulle iso pahvilaatikko ja muovipussi mukaan. Ja ne pitkät teleskooppivartiset oksasakset =)....kätevä peli, pitää laittaa omallekin hankintalistalle jos ei aina kerkeä hakemaan lainaan....

Tässä hetki odotellaan, että lennossa olevat parkkeeraisivat 

aloilleen niin päästään lähtemään kotia kohti.

 Tämä Puutikkalan porukka päätyi ylälistapesään ja selviytymisennuste oli hyvä.

Seuraava keikka oli sitten astetta haastavampi ja rankempi... 

Kangasalan ja Valkeakosken rajamaastossa, vanhan navetan savupiipussa.

Pörriäiset olivat katselleet mukavan ilmahormin itselleen, savua sinne ei saatu ja kun tiilet tuntuivat jäävän käteen vähän turhankin helposti, otettiin vähän auki ja tutkittiin. Syvällä ovat....

Kiipeilytysputkista kuulin vasta tämän reissun jälkeen, ensi kesäksi pitää sellainen väkertää.... joten perinteisesti kauhomalla alettiin lappaa porukkaa pihalle.

Piippu oli purkua vaille ja apumiehenä toiminut Francis oli työkseen piippuja purkanut aiemmin, 

alettiin tuumasta toimeen. Todettiin, että on jatkon kannalta turvallisempaa jos irtotiilet ovat poissa, eivätkä mehiläiset pääse yllättämään piippua korjaamaan tulevaa kaveria....

Hikihän siinä sitten tuli, mutta yleisöllä oli taatusti hauskaa.

Horminluukusta kerättiin laastinkuorruttamia mehiläisiä laatikkoon....
Selviytymisennuste oli huono, mutta vietiin pois häiritsemästä.

Seuraava hälytys, joka tuli muuten jälleen kerran kun olimme syömässä... joku taika tässä ajoitushommassa on....tuli Kalevan harjulta.

Tämä parvi oli asettunut omakotitalon pihassa olevaan omenapuuhun. 

Koska oli jo ilta, parvi oli hyvin rauhallinen ja aloillaan.

Roudasin kennoja puuhun ja aina kun osa porukkaa oli käynyt siihen mukavasti haistelemaan hunajantuoksuja, vaihdettiin kenno toiseen ja täysinäinen päätyi pesälaatikkoon.

Nyt ei tarvinnut edes kovin korkealle kiivetä, muutama askel tikkaita. Tälläinen 'hiljaa hyvä tulee' -tyyppinen juttu tämä.

Muutamalla kennonvaihdolla saatiin porukka laatikkoon ja sitten päästiin lähtemään kotia.

Tämän parven selviytymisennuste hyvä ja hyvältä näyttää edelleen.

Tämä parvi löytyi Aitoosta ja varmastikin mielenkiintoisin ja helpoin reissu koko kesänä =)

Nämä surisijat olivat jo alkukesästä asettuneet makkiastiankanteen ja kuten näkyy rakentaneet komean kennoston. Painoakin sillä oli jo ainakin kymmenkunta kiloa.

Kennot pursusivat hunajaa ja sikiöitä näkyi hieman kennojen välissä. 

Saimme ottaa kannen mukaan, koska en halunnut tätä rakennetta alkaa rikkomaan. Nyt ollaan jo syksyn puolella, joten mieluusti annan näiden pitää varastonsa talvea varten.

Vaikka kansi oli kuin tehty pesälaatikkoon ihan sellaisenaan, matkalla pari sikiökakkua retkahti irti. 
Virittelin ne langan avulla kehään ja asetin toiseen laatikkoon. 
Kaiken saavat pitää.

Tässä pesä nyt kasattuna. 

Päällimmäisessä laatikossa siis alkuperäinen kansi kennoineen ja alimmaiseen sijoitettuna irronneet. 

Saavat vähitellen muuttaa yläkerrasta alakertaan, siivoan sitten keväällä virityksen pois, 

mikäli ovat talvesta selvinneet...... uskon ja toivon, että selviävät.

Kaikille parvista vinkanneille iso kiitos, tämä on hauskaa puuhaa....

Mehiläisen syvin olemus

Kertoilin tässä eilen hyötykasviyhdistysläisille mehiläishoidosta, mietittiin ekologisuutta ja sitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Tämä pistikin taas sitten aivorattaat rullailemaan. Pitää mennä vielä syvemmälle ja etsiä se mehiläisen syvin olemus.
Suuren talvitappiomenetykseni jälkeen olen paljon mietiskellyt sitä mikä meni pieleen, tutkimalla ja tutkituttamalla siihen en saanut vastausta, ei löytynyt yhtä selkeää syytä, vain paljon pieniä ehkä siksi ja siksi….
Se miksi tämä taas pyörii mielessä on se, että taas on kevät ja pitäisi käydä tarkistamassa ruokavarat.
Tämän päivän mehiläishoito on hyvin pitkälti tehokasta tuotantotaloutta, aivan niinkuin muidenkin tuotantoeläinten parissa. Pieni ja inhimillinen ei välttämättä ole kaunista vaan tehokkuus koputtaa koko ajan olkapäille.
Itsekin olen olen kokeilemassa ja kellottamassa, että kuinka pieneen tässä hommassa voi päästä, tavoitteena pidetty 2,5h/pesä/kausi on saavutettu. Mutta silloin ei siinä pesällä fiilistellä, eikä mehiläisen touhuja sen tarkemmin seurailla, se on tätä "hoidetaan homma ja lähdetään kotiin". En tykkää.
Olen ollut mukana myös digivaakakokeilussa, jossa vaaka lähettelee ajantasaviestejä pesän painosta ja lämpötilasta kännykkääni. Oliko näistä tiedosta minulle mitään hyötyä….hyvin vähän. Siinä hävisi sen homman mielekkyys. Enemmän aloin pohtia sitä mitä tämä 3g-säteily tekee pesälle ja tulin siihen tulokseen, että digivehkeet mahdollisimman kauaksi pesistäni. Perinteinen kymmenysvaaka kertoo mulle kaiken tarvittavan tiedon ja siinä tulee pieni päiväkävely samaan hintaan kun käyn sen lukemat tarkistamassa.
Ylälistapesä taas sai minut vakuuttuneemmaksi sen tavan oikeellisuudesta, vaikka viimekesäinen omakohtainen kokemukseni senkään kanssa ei nyt aivan mennyt putkeen sekään. Neonikotinoidit pääsivät yllättämään. Harmillista, todella, alku oli loistava. Mutta uusi kesä tulee ja minulla on suunnitelma…..
Meillä mehiläisten punkkien torjunnassa käytetään oksaali tai muurahaishappoa. Luonnollisia happoja siis. Mutta Juhani Lunden Ruovedellä toimii toisin. Ei happotorjuntoja vaan luonnollista valintaa, vahvat pesät selviävät ja vähitellen kehittyy punkkiresistenssi kanta. Tämä kiinnostaa.
Mehiläistarhaus on yksi vanhimpia ammatteja, pitäisikö siis ottaa muutama askel taaksepäin. Paljoahan tällä alalla ei ole muuttunut, hoitotekniikka ja välineet on tosin kehittyneet, määrät kasvaneet ja ala armottomampi, mutta missä menee se niin sanottu "hyvän maun raja"?
Sen lisäksi, että viranomaistahot ovat mestareita pistämään tarhaajille kapuloita rattaisiin, niin olemme kuitenkin taineet kaivaa kuoppaamme ihan itse.
Tässä sairastellessa on kerennyt miettimään kaikenlaista, aika näyttää mihin nämä aatokset vievät.

Parvi parempaan talteen

Harvemmin näin syksyn keleillä kohlitaan parvia talteen. No, tällä erää hurahti sunnuntai aamu reippaasti käyntiin.

Tovin ovat omenapuussa viihtyneet kun kennoja oli rakennettuna jo noinkin paljon. Eikä ollut pakkasyö verottanut väkeä vielä kokonaan. Pitkään tämä ei olisi puunsuojissa pärjännyt. Mehiläinen tarvitsee kuitenkin jonkinlaiset seinät ympärilleen näillä leveysasteilla. Vaikka olisihan se ollut linnuille hyvä ruokinta-automaatti. Kohmeiset mehiläiset ovat niille mieleen kun eivät kerkiä karkuun.

Kennoja oli täytetty hunajalla ja sikiöillä. Siitepölyvarastoja ei ollut. 

Toiseksi reunimmaisella kakulla näkyy sikiöitä. Ne olivat kyllä jo vilustuneet kun porukka oli kerääntynyt tiivisti yhteen pakkasyötä viettämään.

Nappastiin koko oksa talteen, omenapuukin kuulemma oli jo leikkauksen tarpeessa.

Olisin halunnut pistää kennot oksineen päivineen "vitriiniin", mutta sellaista pesämallia ei sattunut jostain kumman syystä olemaan valmiina. Kennosto oksassa olisi kaunis katsella ihan sellaisenaan.

Laatikkoon piiloon. Oksat tukivat sopivasti ettei kennot pääse heilumaan.

Visiointia ylälistapesään sovittelusta. Askartelun merkeissä menikin sitten tovi. Mukavan rauhallista porukkaa, eivät protestoineet ollenkaan. Nyt vaan toivotaan parasta, kädet ristiin ja odotellaan ihmettä.

Mehiläisestä kun ei koskaan tiedä.

Syytettynä murhasta

Alkukesästä sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ylälistapesästä. Ihan omin pikku kätösin väkersin pesän. Halusin kovasti nähdä mehiläiset toteuttamassa itseään, ilman, että yritämme hallita niitä liikaa. Arkkurojektiksi sitä haukuttiin kun muistutti kuulemmma ruumisarkkua. Oliko sitten pilaa vai etiäisiä...tiedä häntä.

Tästä se lähti. Otettiin pala sikiökennoa vahvasta pesästä. Sitaisin sen kiinni muovinarulla. Muuten hyvä idea, mutta muovinaru ei...se rispaantuu ja mehiläiset jäävät kiinni jaloistaan. Naruperiaate sinänsä toimi hyvin. Seuraksi ravistelin muutamilta kakuilta mehiläisiä. Ruokaa pönttö vielä pesään ja kansi kiinni ja sitten odotellaan.

Kärsivällisyyttä koiteltiin, odottaminen on taitolaji. Isäni oli sitä mieltä ettei onnistu, vinkkupullosta vetoa. No pian sain käydä tuulettamassa, että väki on asettunut taloksi, kovasti siellä rakennetaan. Sain pulloni ;) ja mehiläiset lisää ruokaa. (ei toki vinkkua, ihan vaan sokerivettä...)

Pari viikkoa vierähti, kelit olivat kohillaan ja lentoliikennettä sain seurailla päivittäin työhuoneelle kulkiessani. Tasainen surina ja hurina. Hyvältä näyttää.

Sitten uteliaisuus voitti ja oli pakko käydä tarkistamassa tuloksia. Hienosti homma eteni, kakkuja oli rakennettuna jo kymmenkunta, kaikissa sikiöitä ja reunoilla ruokaa. Emo oli virkeä ja hyörinä ahkeraa. Vielä hieman lisää ruokaa, ettei lopu kesken. Varmuuden vuoksi.

Mutta mitä tapahtui tässä välissä, tarvittaisin apuun CSI hemmot, tekisivät demostraation, jotta tyhmempikin tajuaisi.

Ihmettelin hiljentynyttä lentoliikennettä, koputin varovasti pesän seinään, mutta minulle ei vastattu, kukaan ei surahtanut, että 'täällä ollaan'. 

Hittolainen, kansi pois ja äkkiä. Ja näkymä oli surkea. 

Pesämehiläiset kaikki kuolleena pohjalla. Lentomehiläiset hävinneet taivaan tuuliin ja sikiöt kuolleet kennoihinsa.

Tästä tuli yhtä lohduton olo kuin muutama vuosi sitten kohtaamastani täydellisestä pesien kuolemisesta, vaikka nyt oli kyseessä vain yksi pesä, ei 40. En jaksanut ymmärtää, ruokaa oli vielä astian pohjalla, nyt tosin kuolleet mehiläiset sen peittää, ainoa liikehdintä mitä pesässä oli oli oranssinmusta koppakuoriainen. Mikälienee turkilo. Taisi tietää, että ruokaa olisi saatavilla, raatoja. Ei näyttänyt ryöstöltä, enkä havainnut merkkejä tunkeilijoista. Jollei noita turkiloita nyt lasketa. 

Mutta ystävän puheesta ymmärsin, ettei ne ainakaan syyllisiä ole, siivelläeläjiä korkeintaan..

 No, kauhallinen pussiin ja tutkittavaksi. 

Nyt taas sitten odotellaan selviääkö syy.

Myrkytyksistä ei kuulemma välttämättä jää todistusaineistoa.....

Täältä tullaan elämä

Toisinaan kun pesillä käy niin pääsee katsomaan läheltä syntymän hetkiä. 

Vaivalloisen oloisten ponnistusten jälkeen koittaa vapaus.